suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Punkalaitumen kunta

Varhaiskasvatuksen vuorohoito

  • Palvelu
  • Punkalaidun
  • Julkinen palvelu

Punkalaitumella toimii vuorohoitoryhmä, jonka toiminta-aika on joustavasti noin kello 5.30–21.30. Toimintaa järjestetään tarvittaessa myös viikonloppuisin, mutta toistaiseksi ei vielä öisin.

Punkalaitumella vuorohoitoon on oikeus niillä lapsilla, joiden hoitotarve perustuu molempien vanhempien vuorotyöhön tai opiskeluun.

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Voitte hakea lapsellenne vuorohoitopaikkaa, jos käytte vuorotyössä tai opiskelette iltaisin.

Varhaiskasvatuksen vuorohoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen. Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Lapsi voi saada vuorohoitopaikan silloin, kun hänen vanhempansa tai muu huoltajansa tekee vuorotyötä tai opiskelee iltaisin. Vuorohoidossa lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen esimerkiksi iltaisin, öisin, viikonloppuisin tai arki- ja juhlapyhinä

Tausta ja lainsäädäntö

Lapsi voi saada vuorohoitopaikan silloin, kun hänen vanhempansa tai muu huoltajansa tekee vuorotyötä tai opiskelee iltaisin. Vuorohoidossa lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen esimerkiksi iltaisin, öisin, viikonloppuisin tai arki- ja juhlapyhinä.

Varhaiskasvatuksen vuorohoito järjestetään päiväkodissa tai perhepäivähoidossa.

Palvelun toteuttaa

Punkalaitumen kunta

Palvelusta vastaa

Punkalaitumen kunta
Tekstistä vastaa: Punkalaitumen kunta
Päivitetty: 19.8.2022