suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Laitilan kaupunki

Varhaiskasvatuksen vuorohoito

  • Palvelu
  • Laitila
  • Julkinen palvelu

Lapsi, joka vanhempien työn tai opiskelun takia tarvitsee hoitoa iltaisin, öisin ja/tai viikonloppuisin, voi saada vuorohoitopaikan. Kunnan on pyrittävä järjestämään varhaiskasvatusta siten, että vuorohoitoa on tarvittaessa tarjolla kaikkina vuorokaudenaikoina.

Ympärivuorokautinen päiväkoti (Apilaniityn päiväkoti) on avoinna 24/7 lasten hoidontarpeen mukaan.

Jos lapsen ilta- tai yöaikainen hoid ...

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Voitte hakea lapsellenne vuorohoitopaikkaa, jos käytte vuorotyössä tai opiskelette iltaisin.

Varhaiskasvatuksen vuorohoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen. Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Tausta ja lainsäädäntö

Lapsi voi saada vuorohoitopaikan silloin, kun hänen vanhempansa tai muu huoltajansa tekee vuorotyötä tai opiskelee iltaisin. Vuorohoidossa lapsi osallistuu varhaiskasvatukseen esimerkiksi iltaisin, öisin, viikonloppuisin tai arki- ja juhlapyhinä.

Varhaiskasvatuksen vuorohoito järjestetään päiväkodissa tai perhepäivähoidossa.

Palvelun toteuttaa

Laitilan kaupunki

Palvelusta vastaa

Laitilan kaupunki
Tekstistä vastaa: Laitilan kaupunki
Päivitetty: 1.12.2022