suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Rauman kaupunki

Varattoman vainajan hautausavustus

  • Palvelu
  • Rauma
  • Julkinen palvelu

Varattoman raumalaisen vainajan omaisilla on mahdollisuus hakea hautausavustusta sosiaalitoimistosta.

Sosiaalitoimiston toimeentulotukena myönnettävä hautausavustus on tarkoitettu raumalaisille varattomille / vähävaraisille vainajille uurnahautaukseen.

Ennen hautausavustuksen hakemista kunnasta, kuolinpesän tulee hakea Kelasta perustoimeentulotuki vainajalle. Myös lesken (aviopuolison) tulee hakea Kelasta perustoimeentulotuki.

Hautausavustusta haetaan joko kirjallisesti hautausavustuslomakkeella tai kuolinpesä voi pyytää Kelaa toimittamaan hakemus kuntaan perustoimeentulotuen käsittelyn jälkeen hautausavustusta varten. Hautausavustuksen käsittelyä varten tarvitaan kuolinpäivän saldotodistus kaikista vainajan pankkitileistä, viimeiset tulotiedot, verotuspäätös sekä hautaustoimiston kustannusarvio hautauskustannuksista. Lisäksi tulee antaa selvitys vainajan mahdollisesta varallisuudesta ja henkivakuutuksesta. Samoin lesken (aviopuolison) tulot ja varat huomioidaan hautausavustusta haettaessa. Mikäli vainajan (lesken) varallisuus ei kata edullisintakaan hautausta, voidaan hautausavustus myöntää perintää vastaan maksusitoumuksena välttämättömiin ja edullisimpiin hautauskuluin. Varattoman ja vähävaraisen raumalaisen vainajan välttämättömät hautausmenot hautaustoimistolle sisältävät arkun, vainajan vaatetuksen, vainajan kuljetuksen ja yksinkertaisen kukan arkun kannelle. Rauman seurakunnan hautauskustannuksista korvataan uurnahautauskulut; tuhkausmaksu, hautausmaksu (uurnan kaivuu ja peittokulut) ja uurnapaikka muistolehdossa.

Kirjallisen hautausavustushakemuksen voi toimittaa sosiaalitoimistoon postitse tai tuomalla sen sosiaalitoimistoon.

Toimi näin

Ennen hautausavustuksen hakemista kunnasta, kuolinpesän tulee hakea Kelasta perustoimeentulotuki vainajalle. Myös lesken (aviopuolison) tulee hakea Kelasta perustoimeentulotuki.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaRauman kaupunki
Palvelusta vastaaRauman kaupunki
Alue Rauma
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Rauman kaupunki
Päivitetty: 4.5.2020