suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Vantaan kaupunki

Vapaaehtoistoiminnan tapahtuma-järjestäjä ikääntyneiden palveluissa

  • Palvelu
  • Vantaa
  • Julkinen palvelu

Vapaaehtoinen voi olla järjestämässä yhdessä henkilökunnan kanssa erilaisia tapahtumia tai olla niissä apuna. Tehtäviä on monenlaisia, kuten tilaisuuden suunnitteleminen, tilan koristeleminen ja muu järjestäminen, ruoan tarjoilu sekä asukkaiden seurana oleminen. Monissa yksiköissä vietetään esimerkiksi erilaisia ulkoilutapahtumia ja vuodenkiertoon kuuluvia juhlia.

Voitte myös järjestää kaveriporukalla virkistyshetken, jolla piristätte iäkkäiden arkea. Hetki voi sisältää musiikkia, jutustelua, käsillä tekemistä - omien vahvuuksienne mukaan.

Tapahtumat painottuvat arkipäiviin, mutta muistakin ajoista on mahdollista keskustella.

Vapaaehtoinen saa kokemusta tapahtuman järjestämisestä, käyttää luovuuttaan ja hyvän mielen.

Kenelle ja millä ehdoin

Vanhusten avopalvelujen vapaaehtoistoiminta (palvelutalot, päivätoiminta, kotihoito, seniorineuvonta)

p. 040 700 5685, 050 302 8713

vapaaehtoiset.avopalvelut@vantaa.fi

Päiväsairaalan vapaaehtoistoiminta

p. 050 312 1990

vapaaehtoiset.sairaala@vantaa.fi

Sairaalan osastojen vapaaehtoistoiminta

p. 043 825 3257

vapaaehtoiset.sairaala@vantaa.fi

Saattohoidon vapaaehtoistoiminta

p. 050 312 2127

vapaaehtoiset.osasto5@vantaa.fi

Hoiva-asumisen vapaaehtoistoiminta

p. 050 312 1735

vapaaehtoiset.hoiva@vantaa.fi

Vammaispalvelujen vapaaehtoistoiminta

p. 050 304 2907

vapaaehtoiset.vammaispalvelut@vantaa.fi

Perustiedot

Palvelun toteuttaaVantaan kaupunki
Palvelusta vastaaVantaan kaupunki
Alue Vantaa
Palvelun kieletsuomi, ruotsi
Tekstistä vastaa: Vantaan kaupunki
Päivitetty: 23.10.2021