suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Väestötutkimuksiin osallistuminen - kansalaiset

  • Palvelu
  • Koko Suomi
  • Julkinen palvelu

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastotietoja tuotetaan valtakunnallisten rekisterien lisäksi myös tutkimus- ja kehittämistoiminnassa pääosin otosaineistoista tai valmiista tilastoaineistoista. Kyselytutkimuksina toteutettavat väestötutkimukset perustuvat tutkittavien itsensä ilmoittamaan tietoon. Osa väestötutkimuksista sisältää lisäksi terveystarkastuksista saatavaa tietoa. Näissä tut ...

Toimi näin

Lisätietoja tutkimuksista ja niihin osallistumisesta löydät THL:n sivuilta

Kenelle ja millä ehdoin

Tutkimukseen valitut ovat saaneet THL:ltä tiedon tutkimukseen kuulumisesta. Tutkimukseen pyydettävät osallistujat arvotaan osittain satunnaisesti siten, että jokaisen tutkimuksen kohdeväestöstä saadaan riittävän kattavat tiedot kyseessä olevaa tilastointitarvetta varten.

Palvelun toteuttaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Palvelusta vastaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Tekstistä vastaa: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
Päivitetty: 28.4.2020