suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Liedon kunta

Työttömien terveystarkastukset

  • Palvelu
  • 3 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Työttömien terveydenhuollon palveluihin ovat oikeutettuja kaikki Liedon työttömät ja ne joita työttömyys uhkaa mm. terveyden vuoksi.

Terveystarkastuksissa painopiste on terveydentilanteesi kartoittamisessa ja tarpeitasi vastaavassa terveysneuvonnassa jonka lisäksi työkykyysi voidaan kiinnittää huomiota.

Toimi näin

 Voit itse varata ajan terveystarkastukseen tai asiakkaaksi voit ohjautua jonkin yhteistyötahon kautta. terveydenhoitajan puh. 050 5979 584 Liedon sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijä ja vastaanottotilat ovat Kisällissä.

Tausta ja lainsäädäntö

Työttömällä on oikeus terveystarkastukseen. Terveystarkastusta haluavan tulee ottaa yhteys terveyskeskukseen. Tarkastukseen kuuluvat yleensä mittaukset, joilla todetaan muun muassa painoindeksi ja verenpaine, sekä eräät laboratoriokokeet. Tärkeä osa tarkastusta on vastaanotolla käytävä keskustelu, jossa käydään läpi henkilön terveyteen, mielenterveyteen, toimintakykyyn, elintapoihin ja mahdollisiin oireisiin liittyviä asioita. Työttömän terveystarkastuksessa kiinnitetään erityistä huomiota seikkoihin, jotka voivat vaikuttaa elämänhallintaan ja työkykyyn.

Terveystarkastuksen tekijä antaa ohjeita sopivasta ravinnosta, liikunnasta ja omahoidosta. Mikäli tarkastuksessa ilmenee lisätutkimusten tai hoidon tarvetta, hän ohjaa potilaan eteenpäin. Terveystarkastuksessa voidaan todeta myös kuntoutustarve työkyvyn vahvistamiseksi tai palauttamiseksi.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaLiedon kunta
Palvelusta vastaaLiedon kunta
Alue Koski Tl, Lieto, Marttila
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Liedon kunta
Päivitetty: 25.9.2020