suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Eksote)

Työttömien terveystarkastukset

  • Palvelu
  • 9 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Työttömät henkilöt ovat oikeutettuja terveystarkastukseen. Terveydenhoitajan tekemä terveystarkastus on maksuton. Työttömien terveystarkastukset toteutetaan Armilan ja Honkaharjun terveysasemilla.

Tarkastuksessa selvitetään terveydentila ja tarvittaessa ohjataan lisätutkimuksiin. Terveystarkastus sisältää terveydentilaa koskevia perustutkimuksia, rokotustietojen päivittämistä, terveystottumusten kartoitusta ja ohjausta sekä tukea terveyshaittojen ehkäisyssä.

Toimi näin

Halutessasi terveystarkastuksen ota yhteys TE-toimistoon tai terveysasemalle. Lähetteen terveystarkastukseen voi tehdä TE-toimisto tai muu terveydenhuollon henkilökunta. Asiakas antaa suostumuksen terveystietojen käsittelyyn erillisellä lomakkeella.

Kenelle ja millä ehdoin

Työttömällä on oikeus terveystarkastukseen.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Työttömällä on oikeus terveystarkastukseen. Terveystarkastusta haluavan tulee ottaa yhteys terveyskeskukseen. Tarkastukseen kuuluvat yleensä mittaukset, joilla todetaan muun muassa painoindeksi ja verenpaine, sekä eräät laboratoriokokeet. Tärkeä osa tarkastusta on vastaanotolla käytävä keskustelu, jossa käydään läpi henkilön terveyteen, mielenterveyteen, toimintakykyyn, elintapoihin ja mahdollisiin oireisiin liittyviä asioita. Työttömän terveystarkastuksessa kiinnitetään erityistä huomiota seikkoihin, jotka voivat vaikuttaa elämänhallintaan ja työkykyyn.

Terveystarkastuksen tekijä antaa ohjeita sopivasta ravinnosta, liikunnasta ja omahoidosta. Mikäli tarkastuksessa ilmenee lisätutkimusten tai hoidon tarvetta, hän ohjaa potilaan eteenpäin. Terveystarkastuksessa voidaan todeta myös kuntoutustarve työkyvyn vahvistamiseksi tai palauttamiseksi.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaEtelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Eksote)
Palvelusta vastaaEtelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Eksote)
Alue Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale, Taipalsaari
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Eksote)
Päivitetty: 4.8.2021