suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Riihimäen kaupunki

Työttömien palveluohjaus

  • Palvelu
  • Riihimäki
  • Julkinen palvelu

Palveluohjausta työttömyyden kohdatessa saa kunnan aikuissosiaalityöstä.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Työttömille ja työttömyyden uhkaamille henkilöille tarjotaan ohjausta ja neuvontaa terveys- ja sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Näitä ovat esimerkiksi terveyteen, työkykyyn ja kuntoutukseen liittyvät kysymykset. Neuvojat kertovat, mitä palveluita on tarjolla, miten niihin hakeudutaan ja mitä niiden käyttö edellyttää. He opastavat tarvittaessa myös taloudellisten tukien hakemiseen ja yhteensovittamiseen.

Työttömät voivat saada neuvontaa esimerkiksi puhelimitse tai asioimalla palvelupisteessä. Neuvojat eivät tee palveluihin liittyviä päätöksiä. TE-toimisto vastaa työnhakuun ja koulutukseen liittyvästä neuvonnasta.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaRiihimäen kaupunki
Palvelusta vastaaRiihimäen kaupunki
Alue Riihimäki
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Riihimäen kaupunki
Päivitetty: 2.9.2019