suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuopion kaupunki

Työttömien palveluohjaus

  • Palvelu
  • Kuopio
  • Julkinen palvelu

Asiakkaat ohjautuvat Kuopion kaupungin työllisyyspalveluun pääasiassa alku- ja neuvontapalvelun kautta, joten usein ensimmäinen kontaktisi on työllisyyspalvelukoordinaattori, jonka kanssa voit aloittaa suunnitelman tekemisen työllistymisesi tueksi.

Alku- ja neuvontapalvelut vastaavat myöskin Kuopion kaupungin osalta työttömien ohjauksesta ja neuvonnasta sekä palveluohjauksesta.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Työttömille ja työttömyyden uhkaamille henkilöille tarjotaan ohjausta ja neuvontaa terveys- ja sosiaalipalveluihin liittyvissä asioissa. Näitä ovat esimerkiksi terveyteen, työkykyyn ja kuntoutukseen liittyvät kysymykset. Neuvojat kertovat, mitä palveluita on tarjolla, miten niihin hakeudutaan ja mitä niiden käyttö edellyttää. He opastavat tarvittaessa myös taloudellisten tukien hakemiseen ja yhteensovittamiseen.

Työttömät voivat saada neuvontaa esimerkiksi puhelimitse tai asioimalla palvelupisteessä. Neuvojat eivät tee palveluihin liittyviä päätöksiä. TE-toimisto vastaa työnhakuun ja koulutukseen liittyvästä neuvonnasta.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKuopion kaupunki
Palvelusta vastaaKuopion kaupunki
Alue Kuopio
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Kuopion kaupunki
Päivitetty: 22.1.2020