suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Eläketurvakeskus

Työnantajien työeläkevakuuttamisen valvonta

  • Palvelu
  • Koko Suomi
  • Julkinen palvelu

Työntekijällä on lakisääteinen oikeus työeläkkeeseen. Eläketurvakeskuksen valvonta varmistaa, että yksityisten alojen työnantaja järjestää työntekijänsä eläkevakuutuksen.

Työeläkevakuuttamisen valvontatoimilla pyritään ennaltaehkäisevään ja mahdollisimman ajantasaiseen valvontaan. Eläketurvakeskus toimii valvojana yhteistyössä eri viranomaisten kanssa.

Toimi näin

Työnantaja ottaa lakisääteisen eläkevakuutuksen työntekijälleen työeläkeyhtiöstä, eläkekassasta tai perustamalla säätiön. Työnantaja myös ilmoittaa työntekijänsä ansiot tulorekisteriin pääsääntöisesti viimeistään viidentenä kalenteripäivänä maksupäivän jälkeen.

Yritysten työntekijät yksityisellä sektorilla kuuluvat pääosin työntekijän eläkelain (TyEL) piiriin, paitsi merimiehet jotka kuuluvat merimieseläkelain (MEL) piiriin. Työeläkevakuutusyhtiöt, eläkekassat ja -säätiöt hoitavat TyEL:n mukaisia työeläkevakuutuksia. Merimieseläkekassa hoitaa MEL:n mukaisia eläkeasioita.

Kunnan, valtion, evankelis-luterilaisen kirkon ja Kelan työntekijöiden eläkeasioita hoitaa Keva. Näiden alojen työeläkelaki on julkisten alojen eläkelaki (JuEL).

Entä jos vakuutusta ei ole?

Jos yksityisen alan työnantaja laiminlyö vakuuttamisvelvollisuutensa, Eläketurvakeskus kehottaa korjaamaan laiminlyönnin.

Jos työnantaja ei noudata saamaansa kehotusta, Eläketurvakeskus joko ottaa työnantajan kustannuksella ja puolesta vakuutuksen työntekijälle työeläkevakuutusyhtiöstä tai ilmoittaa tilapäisen työnantajan vakuutustiedot vakuutusyhtiölle. Laiminlyönnin ajalta vakuutusmaksu voidaan korottaa jopa kaksinkertaiseksi.

Valtiokonttori määrää työnantajalle laiminlyöntimaksun eläkelaitoksen hakemuksesta, jos eläketurvan järjestämisen laiminlyönti on alkanut vuonna 2020 tai sen jälkeen. Laiminlyöntimaksun perinnästä vastaa eläkelaitos.

Palvelun toteuttaa

Eläketurvakeskus

Palvelusta vastaa

Eläketurvakeskus
Tekstistä vastaa: Eläketurvakeskus
Päivitetty: 11.10.2023