suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Turvapalvelut

  • Palvelu
  • 9 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Kotiin vietävien turvapalvelujen avulla asiakkaat saavat hätätilanteissa apua ympäri vuorokauden. Kun asiakas tekee turvapuhelinhälytyksen, avuntarve ja kiireellisyys arvioidaan puhelun aikana.

Perinteiseen turvapuhelinjärjestelmään kuuluvat turvapuhelinlaite ja hälytysranneke. Hälytysrannekkeen painallus aukaisee yhteyden hälytyskeskukseen, joka arvioi asiakkaan avun tarpeen. Tarvittaessa asiakkaan kotiin tehdään auttamiskäynti.

Turvapuhelinjärjestelmään on mahdollista liittää myös muita lisälaitteita, kuten ovihälytin, palovaroitin ja kaatumishälytin.

Paikantava turvapuhelin on tarkoitettu kotona asumisen tueksi asiakkaille, joilla on esimerkiksi muistamattomuutta ja he liikkuvat kodin ulkopuolella. Paikantava turvapuhelin tukee aktiivista elämää ja on käytössä ympäri vuorokauden.

Toimi näin

Turvapalvelun käynnistämiseksi ota yhteyttä Palveluneuvoon.

Kenelle ja millä ehdoin

Palveluohjaaja arvioi palveluntarpeen yhdessä asiakkaan kanssa ja avustaa tarvittaessa hakemuksen täyttämisessä. Turvapalvelujen käynnistämisen edellytyksenä on, että asiakas antaa asunnon avaimen laiteasennuksen yhteydessä turvapalveluille. Tällä mahdollistetaan auttajan pääsy asiakkaan luo.

Palvelu on maksullinen.

Turvapuhelimen asiakasmaksu on kiinteä kuukausihinta, joka sisältää laitteen asennuksen ja huollon sekä ympärivuorokautisen hälytysten vastaanottopalvelun. Auttajakäynnit ovat maksullisia käytön mukaan.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaEtelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Palvelusta vastaaEtelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Alue Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi, Mäntyharju, Mikkeli, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä
Päivitetty: 3.8.2021