suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Siuntion kunta

Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta

  • Palvelu
  • Siuntio
  • Julkinen palvelu

Erityistä tukea tarvitsevalle lapselle tai perheelle voidaan järjestää tukihenkilö- tai perhe. Tukihenkilön- tai perheen avulla tavoitteena on turvata lapsen terveyttä ja kehitystä, mikäli jollakin perheenjäsenellä on pitkäaikainen sairaus, vamma tai perheessä on muu vastaavanlainen tilanne.

Tukihenkilötoiminnassa tuettava ja tukihenkilö tapaavat lapsen omassa elinympäristössä yhteisen tekemisen tai harrastuksen merkeissä. Tapaamiset ovat noin parin tunnin mittaisia esimerkiksi viikon tai kahden välein. Tukiperhetoiminnassa tuettava lapsi osallistuu tukiperheen arkeen ja yöpyy tukiperheen luona esimerkiksi yhden viikonlopun kuukaudessa.

Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminto ovat palvelun saajalle ilmaisia palveluja.

Toimi näin

Tarvittaessa tukihenkilö- ja tukiperhetoimintaa ole yhteydessä sosiaalitoimistoon.

Kenelle ja millä ehdoin

Tukihenkilö- ja tukiperhetoiminta on harkinnanvaraista palvelua. Viranomainen arvioi palvelun tarpeen perhetilanteen mukaisesti.

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Perustiedot

Palvelun toteuttaaSiuntion kunta
Alue Siuntio
Palvelun kieletsuomi, ruotsi
Tekstistä vastaa: Siuntion kunta
Päivitetty: 19.12.2018