suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Naantalin kaupunki

Tuettu työllistyminen

  • Palvelu
  • Naantali
  • Julkinen palvelu

Naantalin kaupungin työllisyyspalvelut toimii yhteistyössä mm. työ- ja elinkeinotoimiston kanssa. Työllisyyspalveluissa työskennellään yhdessä asiakkaan kanssa ja tavoitteena on löytää asiakkaille konkreettisia työllistymiseen ja elämänhallintaan johtavia ratkaisuja. Tarjolla on erilaisia palveluja kaikenikäisille aikuisille.

Toimi näin

Ota yhteyttä työllisyysohjaajaan.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on tarkoitettu naantalilaisille, joiden mahdollisuudet saada omatoimisesti työtä ovat jostain syystä heikentyneet. Erityiskohderyhmänä ovat vaille opiskelu- tai työpaikkaa jääneet alle 25-vuotiaat nuoret sekä pitkäaikaistyöttömät.

Tausta ja lainsäädäntö

Sosiaalihuollon asiakkaat voivat saada apua työllistymiseen, jos he vamman, sairauden, meneillään olevan kuntoutuksen tai muun syyn vuoksi tarvitsevat siihen erityistukea. Apu voi olla esimerkiksi neuvontaa tai työmahdollisuuksien tarjoamista. Tukimahdollisuuksista saa tietoa sosiaalitoimesta. Tavoitteena on, että asiakas pääsee palkkatöihin.

Palvelun toteuttaa

Naantalin kaupunki

Palvelusta vastaa

Naantalin kaupunki
Tekstistä vastaa: Naantalin kaupunki
Päivitetty: 21.11.2022