suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Haapaveden kaupunki

Tuettu harrastus- ja kerhotoiminta

  • Palvelu
  • Haapavesi
  • Julkinen palvelu

Tukea harrastus- tai kerhotoimintaan voidaan myöntää lastensuojelullisin tai erilaisin sosiaalisin perustein. Tukemalla pyritään mahdollistamaan pitkäjänteinen harrastustoiminta. Tukea voi saada esimerkiksi kerho- tai kurssimaksuihin tai harrastuksissa tarvittavien välineiden hankintaan.

Toimi näin

Ota yhteyttä sosiaalityöntekijään, tai perheneuvolaan

Kenelle ja millä ehdoin

Lastensuojelun tai muiden sosiaalipalvelujen asiakas voi saada tukea harrastus- tai kerhotoimintaan

Tausta ja lainsäädäntö

Lastensuojelun ja muiden sosiaalipalvelujen asiakas voi saada tukea harrastus- tai kerhotoimintaan. Tuen tarkoitus on mahdollistaa pitkäjänteinen harrastustoiminta tai muu osallistuminen. Tukea voi saada esimerkiksi kerho- tai kurssimaksuihin tai harrastuksessa välttämättömien välineiden hankintaan.

Myös jotkin yhdistykset ja järjestöt tarjoavat harrastusmahdollisuuksia vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille maksutta tai pienin kustannuksin. Alennuksista kannattaa tiedustella kunnasta tai suoraan harrastus- ja kerhotoiminnan järjestäjiltä.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaHaapaveden kaupunki
Palvelusta vastaaHaapaveden kaupunki
Alue Haapavesi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Haapaveden kaupunki
Päivitetty: 12.4.2019