suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Janakkalan kunta

Toimintaterapian palvelut

  • Palvelu
  • Janakkala
  • Julkinen palvelu

Janakkalassa toimintaterapeutti työskentelee alle kouluikäisten ja alakouluikäisten lasten kanssa. Toimintaterapia toteutuu arviointi- ja yksilökäynteinä. Yhteistyö lapsen vanhempien, päivähoidon ja muiden yhteistyötahojen kanssa on tärkeä osa toimintaterapiaa.

Aikuisasiakkaiden toimintakykyyn liittyvissä asioissa toimintaterapeutin työ on pääosin konsultointia.

Toimintaterapia-arvioinnissa kartoitetaan lapsen kehityksen eri osa-alueita ja tekijöitä, jotka vaikuttavat arjessa selviytymiseen. Tällaisia tekijöitä voivat olla esimerkiksi:

  • lapsen omatoimisuus
  • leikkitaidot
  • karkea- ja hienomotoriset taidot
  • oman kehon hahmottaminen
  • silmä-käsiyhteistyö
  • aistitiedon säätely
  • näönvarainen hahmottaminen

Toimi näin

Toimintaterapia-arviota lapselle suosittelee tavallisimmin lääkäri, terveydenhoitaja, psykologi, kiertävä erityislastentarhanopettaja tai puheterapeutti. Mikäli lapsella on vaikeuksia yllämainituissa asioissa, voi vanhempi ottaa myös itse yhteyttä toimintaterapeuttiin tai ottaa asian esille esimerkiksi neuvolakäynnillä.

Kenelle ja millä ehdoin

Janakkalassa toimintaterapeutti työskentelee pääsääntöisesti alle kouluikäisten ja alakouluikäisten lasten kanssa. Aikuisasiakkaiden toimintakykyyn liittyvissä asioissa toimintaterapeutin työ on pääosin konsultointia.

Palvelu on maksullinen.

Tausta ja lainsäädäntö

Toimintaterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tarkoituksena on edistää ja ylläpitää potilaan toimintakykyä. Toimintaterapeutti voi esimerkiksi tutustuttaa asiakkaan erilaisiin arjen tilanteita helpottaviin apuvälineisiin ja ehdottaa muutoksia tämän asuntoon. Toimintaterapiaa voidaan antaa sekä yksilö- että ryhmäterapiana.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaJanakkalan kunta
Palvelusta vastaaJanakkalan kunta
Alue Janakkala
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Janakkalan kunta
Päivitetty: 23.1.2020