suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Orimattilan kaupunki

Tilojen vuokrauspalvelu

  • Palvelu
  • Orimattila
  • Julkinen palvelu

Koulujen tiloja vuokrataan iltaisin ja viikonloppuisin pidettäviin kokous-, koulutus-, juhla-, liikunta-, teatteri- ja musiikkitilaisuuksiin.

Vakiovuorot koulujen saleihin talvikaudelle (syyskuusta toukokuuhun) ovat haettavana huhtikuussa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluista. Vapaaksi jääviä vuoroja voi hakea varsinaisen hakuajan jälkeen tilapalvelusta.

Kulttuuritoimi vuokraa kotiseutumuseon piha-aluetta sekä tiilimakasiinin yläkertaa ja taidemuseota kulttuuritapahtumia ja näyttelyitä varten. Kulttuuritoimenjohtaja päättää tapauskohtaisesti tilojen vuokrauksesta.

Toimi näin

Varaus sähköisen Julius-varausjärjestelmän kautta.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksullinen.

Erillisen hinnaston mukaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Yritykset ja yhteisöt voivat tiedustella kunnan tiedossa olevia, yksityisten omistamia vuokratiloja. Kunta voi harkintansa mukaan toimia vuokratilojen etsijänä ja välittäjänä alueellaan toimiville yrittäjille ja yhteisöille. Palvelu ei ole lakisääteinen, ja sen tarjonta vaihtelee kunnittain.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaOrimattilan kaupunki
Palvelusta vastaaOrimattilan kaupunki
Alue Orimattila
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Orimattilan kaupunki
Päivitetty: 15.11.2019