suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Tuusulan kunta

Tilapäinen varhaiskasvatus

  • Palvelu
  • Tuusula
  • Julkinen palvelu

Tuusulassa tilapäiseksi hoidoksi katsotaan enintään 8 hoitopäivää kuukauden ajanjakson aikana. Mikäli päivähoidon tarve on enemmän kuin 8 hoitopäivää kuukaudessa, perhe hakee hoitopaikkaa ja hoitomaksu määräytyy kuukausimaksuna.

Tilapäisen päivähoitopaikan myöntämisestä päättää varhaiskasvatusyksikön johtaja tai perhepäivähoidon ohjaaja lapsi- ja henkilöstötilanteen perusteella.

Toimi näin

Tilapäistä päivähoitopaikkaa tarvitsevat ottavat yhteyttä sen varhaiskasvatusyksikön johtajaan tai perhepäivähoidon ohjaajaan, josta toivovat tilapäisen hoitopaikan järjestyvän.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Tilapäisen päivähoitopaikan myöntämisestä päättää varhaiskasvatusyksikön johtaja tai perhepäivähoidon ohjaaja lapsi- ja henkilöstötilanteen perusteella.

Tausta ja lainsäädäntö

Jos tarvitset lapsellesi hoivaa silloin tällöin, kysy tilapäistä varhaiskasvatusta kotikunnastasi. Sekä kunnat että yksityiset päiväkodit tarjoavat mahdollisuuden tilapäiseen varhaiskasvatukseen.

Jos saat lapsen kotihoidon tukea, voit käyttää kunnan järjestämää tilapäistä varhaiskasvatusta enintään viitenä päivänä kalenterikuukauden aikana. Yksityisen toimijan järjestämän tilapäisen hoidon ostaminen ei vaikuta kotihoidon tukeen.

Tilapäisessä varhaiskasvatuksessa lapselle ei tehdä henkilökohtaista varhaiskasvatussuunnitelmaa.

Palvelun toteuttaa

Tuusulan kunta

Palvelusta vastaa

Tuusulan kunta
Tekstistä vastaa: Tuusulan kunta
Päivitetty: 2.10.2023