suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Liedon kunta

Terveystodistuspalvelut

  • Palvelu
  • 3 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Terveyskeskuksessa tehdään lakisääteiset lääkärinlausunnot. Kunta on velvollinen huolehtimaan siitä, että sen asukas tai terveyskeskuksen potilas saa terveydentilaansa koskevan todistuksen tai lausunnon silloin kun todistuksen tai lausunnon tarve perustuu lakiin, tai on asukkaan tai potilaan hoidon, toimeentulon, opiskelun tai muun vastaavan syyn kannalta välttämätön.

Toimi näin

Ota yhteyttä omaan terveysasemaan.

Tausta ja lainsäädäntö

Ajokorttia, lentolupakirjaa, eräitä vakuutuksia tai uutta työpaikkaa varten voidaan tarvita terveystodistus. Se on lääkärin tekemään terveystarkastukseen perustuva asiakirja. Todistuksessa henkilön terveydentilaa tarkastellaan siitä näkökulmasta, johon todistusta haetaan.

Terveystodistuksen voi saada työterveyshuollosta, terveyskeskuksesta tai yksityiseltä lääkäriltä.

Jokaisella on oikeus saada terveydentilaansa koskevan todistus silloin, kun se on esimerkiksi hoidon, toimeentulon tai opiskelun takia välttämätöntä.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaLiedon kunta
Palvelusta vastaaLiedon kunta
Alue Koski Tl, Lieto, Marttila
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Liedon kunta
Päivitetty: 27.7.2021