suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä

Tehostettu palveluasuminen

  • Palvelu
  • 4 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Meillä ikäihmiset elävät omanlaista elämää omassa kodissa. Merkityksellinen arki koostuu asukkaiden tuntemisesta, tarpeiden mukaan suunnitellusta hoidosta ja kuntoutuksesta, läheisestä omahoitaja-asukassuhteesta, mielekkäästä tekemisestä, viihtyisästä ympäristöstä sekä yhteistyöstä läheisten ja vapaaehtoisten kanssa.

Meille on tärkeää olla osa ympäröivää elämää. Ulkoilemme, käymme kauppa-asioilla, parturissa, kahvilassa, hautausmaalla, kansalaisopiston kursseilla, kirjastossa jne. ja toivotamme kotiväen lisäksi tervetulleiksi sukulaiset, ystävät, kyläläiset, päiväkotilapset, koululaiset ja harrastusryhmät. ”Tule kuin mummolaan ja ole vaikka yötä”. Voimme yhdessä tehdä arkisia askareita, järjestellä huonetta ja kaappeja, leipoa, paistaa lättyjä, lukea, katsella valokuvia, muistella menneitä ja haaveilla tulevasta.

Osaava hoitohenkilöstö ja ympärivuorokautinen vastuulääkäripalvelu tuovat turvallisuutta. Samoin se, että kotiin saa tarvittaessa myös sairaanhoidolliset palvelut esimerkiksi nestehoidon ja suonensisäisen lääkityksen sekä elämän loppuvaiheen hoidon.

Toimi näin

Tehostettua palveluasumista haetaan erillisellä hakemuksella. Hakemuslomakkeita on saatavana mm. Asiakasohjausyksikkö IkäLuotsista, palvelukoordinaattorilta, kotihoidon palveluohjaajilta, palveluasumisyksiköistä ja Kauhajoen akuuttiosaston sekä Teuvan kuntoutusosaston kotiutushoitajilta. Täytetty sekä allekirjoitettu lomake palautetaan Asiakasohjausyksikkö IkäLuotsiin.

Kenelle ja millä ehdoin

Tehostettua palveluasumista haetaan SAS-ryhmän kautta.

Palvelu on maksullinen.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaSuupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
Palvelusta vastaaSuupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
Alue Isojoki, Karijoki, Kauhajoki, Teuva
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä
Päivitetty: 26.4.2019