suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Ähtärin kaupunki

Talous- ja jäteveden laskutus

  • Palvelu
  • Ähtäri
  • Julkinen palvelu

Ähtärin kaupungin vesihuollosta vastaa Ähtärin Energia ja Vesi Oy.

Vesihuoltoon liittyvät maksut ovat kerta- tai jatkuvaluonteisia liittymis-, perus-, käyttö-, tai muita maksuja sekä laitoksen palveluista ja toimenpiteistä perittäviä palvelumaksuja. Käyttömaksu on pakollinen, muut maksut ovat harkinnanvaraisia.

Katso tarkemmat ohjeet ja hinnasto alle liitetystä linkistä.

Toimi näin

Ilmoita vesimittarin lukema, kun vesilaitos sitä tiedustelee.

Laskutusta koskevissa asioissa ota yhteyttä toimistosihteeriin.

Tausta ja lainsäädäntö

Vesilaitoksen toimittama talousvesi on maksullista. Asunto-osakeyhtiöissä asukkaat maksavat vedestä yleensä kuukausittain. Pienet kiinteistöt, kuten omakotitalot, maksavat vesimaksun muutaman kerran vuodessa. Puhtaan veden hintaan vaikuttavat vedenoton, veden käsittelyn ja jakeluverkoston kustannukset.

Kiinteistökohtaiset vesimittarit mittaavat veden kulutusta.

Myös jäteveden käsittely on maksullista. Hinta muodostuu viemäriverkoston ja jäteveden käsittelyn kustannuksista. Jäteveden käsittely on tavallisesti kalliimpaa kuin puhtaan veden osto. Sako- ja umpikaivolietteiden ja esimerkiksi kanaloiden pesuvesien käsittelymaksut ovat korkeampia kuin tavanomaisen talousjäteveden käsittelymaksut.

Palvelun toteuttaa

Ähtärin kaupunki

Palvelusta vastaa

Ähtärin kaupunki
Tekstistä vastaa: Ähtärin kaupunki
Päivitetty: 17.12.2021