suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Muonion kunta

Taiteen perusopetus

  • Palvelu
  • Muonio
  • Julkinen palvelu

Kansalaisopisto järjestää taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaista opetusta musiikissa ennen 1.8.2018 opintonsa aloittaneille oppilaille. Nykyisen voimassaolevan opetussuunnitelman mukainen taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetus päättyy 31.7.2021.

1.8.2018 jälkeen soitonopetuksessa aloittavien oppilaiden soitonopetus ei ole taiteen perusopetusta, mutta opetuksen määrään ja sisältöön sillä ei ole vaikutusta.

Kenelle ja millä ehdoin

Oppilaaksi ottamisesta päättää koulutuksen järjestäjä. Oppilaaksi pyritään usein pääsykokeissa, mutta se voi myös olla kaikille avointa.

Oppilailta voidaan periä opetuksesta kohtuullisia maksuja.

Tausta ja lainsäädäntö

Taiteen perusopetus on tarkoitettu ensisijaisesti lapsille ja nuorille. Se on tavoitteellista, tasolta toiselle etenevää opetusta, jota järjestetään taideoppilaitoksissa sekä kansalaisopistoissa.

Taiteen perusopetuksessa opiskelija saa valmiuksia ilmaista itseään taiteen keinoin ja halutessaan hakeutua taiteenalan ammatilliseen ja korkea-asteen koulutukseen.

Opetusta voivat järjestää kunnat, kuntayhtymät, yhdistykset, säätiöt ja valtion oppilaitokset. Opetus perustuu yhdeksään taiteenalalla valtakunnalliseen yleisen ja laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteisiin.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaMuonion kunta
Palvelusta vastaaMuonion kunta
Alue Muonio
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Muonion kunta
Päivitetty: 30.9.2019