suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Synnytyspalvelut

  • Palvelu
  • 29 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Oulun yliopistollisen sairaalan synnytysosastolla hoidetaan synnytyksiä kaikkina viikonpäivinä ja vuorokauden aikoina. Sinun ei tarvitse soittaa etukäteen, kun olet tulossa synnyttämään. OYS:n synnyttäjien ja raskaana olevien vastaanotto on auki ympärivuorokautisesti. Sinne voivat ottaa yhteyttä ja tulla raskaana olevat, joilla raskaus on kestänyt yli 22 raskausviikkoa. Arkipäivisin voit tulla myös neuvolan lähetteellä tai ajanvarauksella.

Toimi näin

Synnyttäjällä voi olla ennakoivia supistuksia useiden päivien, jopa viikkojen ajan. Kivuton supistelu on raskauden aikana normaalia. Kun supistukset tulevat vähintään alle 10 minuutin välein ja ovat säännöllisiä, napakoita, kivuliaita etkä enää pärjää kotona, on aika lähteä sairaalaan.

Jos olet ollut raskauden aikana seurannassa esimerkiksi kohonneen verenpaineen tai sikiön hidastuneen kasvun vuoksi, voit lähteä sairaalaan, vaikka supistusväli on pitempi tai saamiesi ohjeiden mukaan.

Jos sinulla on runsasta veristä vuotoa ja/tai tunnet kivuliaan pitkäkestoisen supistuksen, lähde sairaalaan heti ambulanssilla. Odota ambulanssia makuulla kylkiasennossa. Runsas verinen vuoto tarkoittaa kirkkaanpunaista, kuukautisvuodon omaista vuotoa.

Supistukset ovat ennenaikaisia, kun raskausviikkoja on alle 37. Jos sinulla on kivuliaita ennenaikaisia supistuksia, ota yhteyttä neuvolaasi tai päivystysaikana synnyttäjien vastaanottoon.

 

Kun lapsivesi menee, toimi seuraavasti: Jos raskaus on täysiaikainen, lapsivesi on kirkasta ja vauva liikkuu hyvin eikä supistele, voit tehdä lähtövalmistelut rauhassa kotona ja tulla sairaalaan kiireettä. Jos raskaus on ennenaikainen ja lapsivettä näyttäytyy, lähde heti sairaalaan.Lapsivettä voi tulla tihkuttamalla tai runsaasti eikä sitä voi pidättää.

Lapsivesi on väritöntä ja sitä muodostuu vauvan syntymään saakka, joten kohtu ei tyhjene kerralla. Jos lapsivesi on vihertävää, vihreää tai veristä, tule heti sairaalaan. Jos lapsen on todettu olevan perätilassa ja olet kotona lapsiveden mennessä, lähde sairaalaan ambulanssilla. Odota ambulanssia makuullaan kylkiasennossa.

Jos vauvan liikkeet ovat selvästi heikentyneet tai vähentyneet, tee liikelaskenta kotona ohjeen mukaisesti tarkistaaksesi tilanne.Jos synnytyksesi käynnistyy lapsivedenmenolla tai supistuksilla ennen suunniteltua keisarinleikkausta, lähde sairaalaan, sillä keisarinleikkaus voidaan tehdä tarvittaessa päivystyksenä.

 

Kenelle ja millä ehdoin

Sinun ei tarvitse soittaa etukäteen, kun olet tulossa synnyttämään.

Perustiedot

Palvelusta vastaaPohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Palvelun toteuttaaPohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Alue Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto, Ii, Kalajoki, Kärsämäki, Kempele, Kuusamo, Liminka, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Nivala, Oulainen, Oulu, Pudasjärvi, Pyhäjärvi, Pyhäjoki, Pyhäntä, Raahe, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Taivalkoski, Tyrnävä, Utajärvi, Vaala, Ylivieska
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Päivitetty: 24.5.2019