suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Porin kaupunki

Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätös

  • Lupa tai muu velvoite
  • Pori
  • Julkinen palvelu

Suunnittelutarveratkaisussa harkitaan edellytykset rakennusluvan myöntämiselle asemakaavan ulkopuolisilla alueilla, jotka asutuksen tiheyden tai yleiskaavassa olevan määräyksen vuoksi ovat suunnittelutarvealuetta. Suunnittelutarveratkaisumenettelyä sovelletaan myös sellaiseen rakentamiseen, joka ympäristövaikutusten merkittävyyden vuoksi edellyttää tavanomaista lupamenettelyä laajempaa harkintaa. ...

Toimi näin

Poikkeamista ja suunnittelutarveratkaisua varten on selvitettävä erityiset edellytyksen luvan myöntämiseksi. Edellytyksiä varten tulee tehdä selvityksiä esimerkiksi jo tapahtuneesta rakentamisesta tai alueen muista olosuhteista, kuten teistä, vesijohdoista tai viemärin rakentamista taikka vapaa-alueiden järjestämistä. Lisäksi ympäristövaikutustensa merkittävyyden vuoksi voidaan edellyttää laajempia selvityksiä ja lupamenettelyn laajennettua harkintaa.

Porin kaupunkisuunnittelun kaavoitusinsinööriltä voit kysyä lisätietoja poikkeamismenettelystä tai suunnittelutarveratkaisusta puhelinnumerosta: 044 7011 605.

Kenelle ja millä ehdoin

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.

Kaikki vähäistä merkittävämpi alueiden muokkaus, käyttötarkoitusten muuttaminen ja rakentaminen on luvanvaraista, jota varten luvan myöntämisen perusteet on selvitettävä. Alueilla, joilla ei ole voimassa olevaa luvan myöntämiseen oikeuttavaa kaavaa, tulee hakea poikkeamista tai suunnittelutarveratkaisua.

Osallisia ovat ne, joiden oloihin tai etuihin poikkeaminen tai suunnittelutarveratkaisu saattaa huomattavasti vaikuttaa. Heitä ovat esimerkiksi alueen maanomistajat, asukkaat ja muut ympäristön käyttäjät. Yritykset ja yhteisöt ovat osallisia, kun poikkeaminen tai suunnittelutarveratkaisu koskee niiden toimialaa. Jos poikkeaminen tai suunnittelutarveratkaisu vaikuttaa yli kuntarajojen, myös toisen kunnan jäsen voi olla osallinen.


Käsittelyaika

Porin kaupunki käsittelee poikkeamiset ja suunnittelutarveratkaisut yleensä noin 1-2 kuukaudessa.

Voimassaoloaika

Päätöksen voimassaoloaika on 2 vuotta, jonka aikana on haettava rakennuslupaa.

Tausta ja lainsäädäntö

Rakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä ennen rakennuslupaa.

Rakentajalla on oltava voimassa oleva suunnittelutarveratkaisu, jos hän hakee rakennuslupaa suunnittelutarvealueella. Suunnittelutarveratkaisua on haettava kunnan määräämältä viranomaiselta ennen rakennusluvan hakemista.

Kunta selvittää, onko alue suunnittelutarvealueella. Suunnittelutarvealue on sellainen kunnan asemakaavoituksen ulkopuolinen alue, jonka suhteen voi olla tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohtojen tai viemärien rakentamiseen.

Suunnittelutarveratkaisu on voimassa päätöksessä ilmoitetun ajan, enintään kaksi vuotta. Rakennuslupaa on haettava tänä aikana.

Jos rakentaja haluaa poiketa kaavasta tai muista maankäyttö- ja rakentamislain mukaisista tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista, kuten rakennusjärjestyksestä, hän tarvitsee poikkeamispäätöksen ennen rakennuslupaa. Kunta voi tietyin edellytyksin myöntää poikkeuksen.

Poikkeamiseen tarvitaan aina erityinen syy. Poikkeamisesta ei saa aiheutua haittaa esimerkiksi alueen muulle käytölle tai luonnolle.

Poikkeamispäätös on voimassa päätöksessä ilmoitetun ajan, joka on enintään kaksi vuotta.

Palvelun toteuttaa

Porin kaupunki

Palvelusta vastaa

Porin kaupunki
Tekstistä vastaa: Porin kaupunki
Päivitetty: 10.5.2022