suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Suunnittelutarveratkaisu tai poikkeamispäätös

  • Lupa tai muu velvoite
  • 6 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Ennen rakennus- tai muun lupahakemuksen jättämistä voi olla tarpeen hakea poikkeamista ja/tai suunnittelutarveratkaisua, mikäli hanke poikkeaa esimerkiksi voimassa olevasta kaavasta tai sijoittuu suunnittelutarvealueella.

Toimi näin

Saat tietoa suunnittelutarveratkaisun ja/tai poikkeamispäätöksen tarpeellisuudesta rakennustarkastajalta.

Voit hakea poikkeamista ja suunnittelutarveratkaisua joko sähköisesti Lupapiste-palvelun kautta tai toimittaa paperisen hakemuksen rakennusvalvontaan.

Kenelle ja millä ehdoin

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.


Voimassaoloaika

Suunnittelutarveratkaisu ja poikkeamispäätös ovat voimassa päätöksessä ilmoitetun ajan, enintään kaksi vuotta. Rakennuslupaa on haettava tänä aikana.

Tausta ja lainsäädäntö

Rakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä ennen rakennuslupaa.

Rakentajalla on oltava voimassa oleva suunnittelutarveratkaisu, jos hän hakee rakennuslupaa suunnittelutarvealueella. Suunnittelutarveratkaisua on haettava kunnan määräämältä viranomaiselta ennen rakennusluvan hakemista.

Kunta selvittää, onko alue suunnittelutarvealueella. Suunnittelutarvealue on sellainen kunnan asemakaavoituksen ulkopuolinen alue, jonka suhteen voi olla tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohtojen tai viemärien rakentamiseen.

Suunnittelutarveratkaisu on voimassa päätöksessä ilmoitetun ajan, enintään kaksi vuotta. Rakennuslupaa on haettava tänä aikana.

Jos rakentaja haluaa poiketa kaavasta tai muista maankäyttö- ja rakentamislain mukaisista tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista, kuten rakennusjärjestyksestä, hän tarvitsee poikkeamispäätöksen ennen rakennuslupaa. Kunta voi tietyin edellytyksin myöntää poikkeuksen.

Poikkeamiseen tarvitaan aina erityinen syy. Poikkeamisesta ei saa aiheutua haittaa esimerkiksi alueen muulle käytölle tai luonnolle.

Poikkeamispäätös on voimassa päätöksessä ilmoitetun ajan, joka on enintään kaksi vuotta.

Palvelun toteuttaa

Viitasaaren kaupunki

Muut vastuuorganisaatiot

Viitasaaren kaupunki

Palvelusta vastaa

Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi
Tekstistä vastaa: Pohjoisen Keski-Suomen ympäristötoimi
Päivitetty: 13.12.2022