suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio TE-toimisto

Starttiraha – aloittavan yrittäjän tuki

  • Palvelu
  • Koko maa poislukien Ahvenanmaa
  • Julkinen palvelu

Starttiraha on aloittavalle yrittäjälle suunnattu harkinnanvarainen tuki. Sen tarkoitus on tukea aloittavan yrittäjän toimeentuloa päätoimisen yritystoiminnan alkuvaiheessa, kun yrityksestä saatava tulo on vielä vähäistä. Starttiraha kannustaa jatkamaan yrittäjänä.

Starttirahan voi saada enintään 12 kuukauden ajalle ja tukea haetaan kuuden kuukauden jaksoissa. Tuki on peruspäivärahan suuruinen ja ...

Toimi näin

Starttirahaa ei lähtökohtaisesti myönnetä, jos päätoiminen yritystoiminta on jo käynnistynyt ennen kuin tuen myöntämisestä on tehty päätös.

Kun suunnittelet yritystoimintaa ja starttirahan hakemista, ota ensin yhteyttä Yritys-Suomi-puhelinpalveluun. Puhelinpalvelusta saat neuvoa ja ohjeita yritystoiminnan perustamiseen ja starttirahan hakemiseen.

Ole myös yhteydessä TE-palveluihin yritystoiminnan aloittamista suunnitellessasi. Varaa aika jättämällä yhteydenottopyyntö henkilöasiakkaalle suunnatun sähköisen Oma asiointi -palvelun kautta tai soittamalla TE-puhelinpalveluun. Varaudu keskustelemaan asiantuntijan kanssa suunnitellusta yritystoiminnasta ja liikeideastasi, alan kilpailutilanteesta paikkakunnalla, valmiuksistasi yrittäjäksi ryhtymiseen ja yritystoiminnan alkuun tarvitsemastasi tuesta.

Tarvittaessa sinulle voidaan tarjota yrittäjyyteen valmistavaa koulutusta. Liiketoimintasuunnitelmastasi voidaan pyytää lausuntoa ulkopuoliselta yrityspalveluntuottajalta.

Näin haet starttirahaa

Hae starttirahaa sähköisesti TE-palveluiden henkilöasiakkaan Oma asiointi -palvelun kautta. Kirjautuminen asiointipalveluun tapahtuu henkilökohtaisella pankkitunnisteella, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Käytä tarvittaessa paperilomakkeita.

Kuvaa hakemuksessa mahdollisimman selkeästi tulevaa liiketoimintaasi. Starttirahahakemuksen liitteeksi tarvitset toiminta- ja rahoitussuunnitelmat. Sinulta voidaan pyytää lisäksi muita liitteitä.

Jos tarvitset starttirahaa ensimmäistä päätöstä pidemmälle ajalle, jätä jatkohakemus viimeistään kuukausi ennen voimassa olevan starttirahajakson päättymistä. Jatkohakemus jätetään ensimmäistä hakemusta vastaavalla tavalla.

Starttirahan maksatus

Hae maksatusta TE-palveluiden henkilöasiakkaan Oma asiointi -palvelun kautta, kun olet saanut myönteisen päätöksen ja aloittanut yritystoiminnan. Starttirahan maksatusta haetaan kuukausi kerrallaan jälkikäteen. Hakemus tulee toimittaa kahden kuukauden kuluessa maksatusjakson päättymisestä.

KEHA-keskus maksaa starttirahaa kaksi kertaa kuukaudessa. Maksupäivät ovat kuun keskivaiheilla ja kuun lopussa. Jos maksatushakemuksesi ei ehdi kuukauden ensimmäiseen maksupäivään, siirretään se automaattisesti seuraavaan.

Voit seurata hakemuksesi käsittelyä asiointipalvelussa. Jos asiointipalvelun käyttö ei ole mahdollista tai sinulla ei ole vahvaan tunnistautumiseen tarvittavia välineitä, voit hakea starttirahan maksatusta tulostettavalla lomakkeella. Toimita maksatushakemus KEHA-keskuksen maksatusyksikköön.

Kenelle ja millä ehdoin

Voit saada starttirahaa yrittäjyytesi tueksi, jos

  • olet työtön työnhakija,
  • et ole työtön, mutta siirryt kokoaikaiseksi yrittäjäksi esimerkiksi palkkatyöstä, opiskelusta tai kotityöstä,
  • olet sivutoiminen yrittäjä ja laajennat yritystoimintaa päätoimiseksi ja
  • asut Suomessa ja perustat yrityksesi Suomeen.

Starttirahan myöntämisessä arvioidaan

  • yritystoiminnan päätoimisuutta,
  • toiminnan kannattavuutta ja jatkuvuutta,
  • valmiuttasi toimia yrittäjänä,
  • tuen tarvetta ja
  • yritystoimintaan mahdollisesti vaikuttavien lupien voimassaoloa.

Starttirahan jatkohakemuksen hyväksymisessä arvioidaan, onko yritystoimintasi alkanut suunnitellusti ja kuinka paljon toiminta on tuottanut tulosta.

Palvelun toteuttaa

KEHA-keskus, TE-toimisto

Muut vastuuorganisaatiot

Satakunnan TE-toimisto, Pohjois-Savon TE-toimisto, Hämeen TE-toimisto, Varsinais-Suomen TE-toimisto, Pohjanmaan TE-toimisto, Keski-Suomen TE-toimisto, Kaakkois-Suomen TE-toimisto, KEHA-keskus, Uudenmaan TE-toimisto, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto, Lapin TE-toimisto, Pohjois-Karjalan TE-toimisto, Etelä-Savon TE-toimisto, Pirkanmaan TE-toimisto, Kainuun TE-toimisto

Palvelusta vastaa

TE-toimisto
Tekstistä vastaa: TE-toimisto
Päivitetty: 31.1.2024