suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Inarin kunta

Sotaveteraanien kuntoutus

  • Palvelu
  • Inari
  • Julkinen palvelu

Inarin kunta järjestää inarilaisille rintamaveteraaneille kuntoutusta Valtiokonttorin vuosittain osoittamien määrärahojen puitteissa.

Veteraanikuntoutukseen haetaan ns. jatkuvalla haulla.

Toimi näin

Hakulomakkeita saa terveyskeskuksesta ja kunnanvirastolta.

Tausta ja lainsäädäntö

Rintamaveteraanit ovat oikeutettuja kuntoutukseen. Rintamaveteraaneja ovat henkilöt, jotka ovat osallistuneet Suomen vuosien 1939-1945 sotiin ja joille on myönnetty rintamasotilas-, rintamapalvelus- tai rintamatunnus. Kuntoutusetuus ei koske kriisinhallintatehtäviin ulkomailla osallistuneita henkilöitä.

Rintamaveteraani voi saada kuntoutusta kuntoutuslaitoksessa, fysikaalisessa hoitolaitoksessa, kylpylässä tai veljeskodissa. Kuntoutusta voi saada pitkäaikaisesti laitoksessa tai lyhytaikaisesti päivä- tai avopalveluna. On myös mahdollista, että palveluntuottaja järjestää palvelut kuntoutettavan kotiin.

Kuntoutuksen pituuteen vaikuttavat veteraanin terveydentila ja toimintakyky. Rintamaveteraanin aviopuoliso voi osallistua päivä- tai laitoskuntoutukseen yhdessä veteraanin kanssa. Sosiaali- ja terveyskeskus neuvoo tarvittaessa hakemuksen tekemisessä.

Palvelun toteuttaa

Inarin kunta

Palvelusta vastaa

Inarin kunta
Tekstistä vastaa: Inarin kunta
Päivitetty: 20.4.2020