suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Hämeenkyrön kunta

Sosiaalipalvelujen tarpeiden selvittäminen

  • Palvelu
  • Hämeenkyrö
  • Julkinen palvelu

Sosiaalityön palveluista saa neuvoa ja ohjausta erilaisiin elämäntilanteisiin, joihin liittyy esimerkiksi työttömyyttä, sairautta, taloudellisia ongelmia, velkaantumista, liiallista päihteiden käyttöä tai pelaamisen ongelmia. Ratkaisujen etsimiseksi ja ongelmien selvittämiseksi on mahdollisuus tavata sosiaalityöntekijää tai sosiaaliohjaajaa, joka auttaa selvittämään tilannetta ja arvioi palveluiden tarvetta.

Kenelle ja millä ehdoin

Palvelu on maksuton.

Tausta ja lainsäädäntö

Asiakkaalla on oikeus palvelutarpeen arviointiin, ellei kyseessä ole tilapäinen, yksittäistä palvelua koskeva tuen tarve.

Yli 75-vuotiaiden tai ylintä vammaispalvelulain mukaista hoitotukea saavien henkilöiden tai erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla palvelutarpeen arviointi on aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä asian vireilletulosta. Palvelutarpeen arvion pitää tällöin valmistua viimeistään kolmen kuukauden kuluttua vireilletulosta. Samat määräajat koskevat myös lastensuojelun tarpeen arviointia, jos palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä selvitetään myös lastensuojelun tarve. Palvelutarpeet muuttuvat usein ajan mittaan, jolloin ne myös arvioidaan uudestaan.

Palvelutarpeen arvioinnin tuloksena laaditaan palvelutarpeen arvio. Se laaditaan aina yhteistyössä asiakkaan ja tarvittaessa hänen läheistensä kanssa.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaHämeenkyrön kunta
Palvelusta vastaaHämeenkyrön kunta
Alue Hämeenkyrö
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Hämeenkyrön kunta
Päivitetty: 2.5.2022