suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kuortaneen kunta

Ryhmäperhepäivähoito

  • Palvelu
  • Kuortane
  • Julkinen palvelu

Ryhmäperhepäivähoito on alle kouluikäisille tarkoitettua varhaiskasvatusta. Ryhmäperhepäivähoito on mahdollista arkipäivisin. Kyseessä ovat n. 12 lapsen ryhmät, joiden toiminta perustuu samankaltaiseen päivärytmiin kuin päiväkodeissa. Ryhmäperhepäivähoitoa sisältöä ohjaa paikallinen Kuortaneen kunnan VASU (varhaiskasvatussuunnitelma), johon voi käydä tutustumassa esim. peda.net -sivustolla.

Kuort ...

Toimi näin

Varhaiskasvatuspalveluihin haetaan 4 kk ennen hoidontarpeen alkamista. Tuloselvitys tulee tehdä ensimmäisen varhaiskasvatuskuukauden aikana.

Palveluihin voi hakea kunnan verkkopalvelujen kautta ja myös normaalilla hakukaavakkeella, minkä voit tulostaa kunnan nettisivuilta. Hakemuksia ja tuloselvityskaavakkeita saa myös kunnanviraston info-pisteestä, varhaiskasvatustoimistolta sekä suoraan hoitopaikoista.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatukseen päiväaikaan on subjektiivinen oikeus.

Mikäli lapsi on esikoulussa ja toinen vanhemmista on kotona, ei lapsella ole oikeutta varhaiskasvatuspalveluun esiopetuksen lisäksi.

Kuortaneella paikalliset ja erityiset olosuhteet huomioon ottaen oppivelvollisuusikäisten lasten hoitoa järjestetään tarveharkintaisesti myös ryhmäperhepäivähoidossa.

Tausta ja lainsäädäntö

Voit hakea lapsellesi hoitopaikkaa ryhmäperhepäivähoidosta, joka on varhaiskasvatuslain mukaista varhaiskasvatusta.

Ryhmässä on tavallisesti kaksi hoitajaa. Tällöin ryhmässä voi olla yhtä aikaa hoidossa enimmillään kahdeksan lasta, jotka eivät vielä ole perusopetuksessa. Samanaikaisesti heidän kanssaan ryhmässä voi olla myös kaksi esiopetuksessa tai perusopetuksessa olevaa lasta. Erityisistä syistä ryhmässä voi toimia kolme hoitajaa, jolloin lapsia voi olla enimmillään 12.

Palvelun toteuttaa

Kuortaneen kunta

Palvelusta vastaa

Kuortaneen kunta
Tekstistä vastaa: Kuortaneen kunta
Päivitetty: 18.10.2023