suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Jyväskylän kaupunki

Ryhmäperhepäivähoito

  • Palvelu
  • Jyväskylä
  • Julkinen palvelu

Jyväskylässä ryhmäperhepäivähoitoa järjestetään vain yksityisissä palveluissa 2-3 hoitajan ryhmäperhepäiväkodeissa. Ryhmäperhepäivähoidon ryhmässä lapsia voi olla enintään 12.

Yksityisen varhaiskasvatuksen palveluseteli on kaupungin myöntämä tuki silloin, kun perhe valitsee yksityisen varhaiskasvatuksen. Palveluseteli maksetaan asiakkaan hakemuksen perusteella palveluntuottajalle.

Jyväskylän ka ...

Toimi näin

Huoltaja hakee lapselleen paikkaa varhaiskasvatuksen sähköisen asioinnin kautta.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Tausta ja lainsäädäntö

Voit hakea lapsellesi hoitopaikkaa ryhmäperhepäivähoidosta, joka on varhaiskasvatuslain mukaista varhaiskasvatusta.

Ryhmässä on tavallisesti kaksi hoitajaa. Tällöin ryhmässä voi olla yhtä aikaa hoidossa enimmillään kahdeksan lasta, jotka eivät vielä ole perusopetuksessa. Samanaikaisesti heidän kanssaan ryhmässä voi olla myös kaksi esiopetuksessa tai perusopetuksessa olevaa lasta. Erityisistä syistä ryhmässä voi toimia kolme hoitajaa, jolloin lapsia voi olla enimmillään 12.

Palvelusta vastaa

Jyväskylän kaupunki
Tekstistä vastaa: Jyväskylän kaupunki
Päivitetty: 7.2.2023