suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Haapaveden kaupunki

Ryhmäperhepäivähoito

  • Palvelu
  • Haapavesi
  • Julkinen palvelu

Haapavedellä toimii kaksi ryhmäperhepäivähoitopaikkaa, Minttula ja Vienola. Minttulan ryhmäperhepäiväkoti toimii myös perhepäivähoitajien varahoitopaikkana. Vienolan ryhmäperhepäiväkoti toimii päiväkoti Vienolan kanssa samassa rakennuksessa.

Toimi näin

Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle sähköisesti eAsioinnin kautta tai paperisella hakemuksella. Varhaiskasvatushakemuksia saa tämän palvelun asiointikanavan ja kaupungin verkkosivujen lisäksi sekä päivähoitotoimistosta että hoitopaikoista.

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada päivähoitoa, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.

Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.

Palvelu on maksullinen. Varhaiskasvatuksesta peritään kuukausimaksu, jonka suuruuteen vaikuttavat perheen koko, bruttotulot ja huoltajien valitsema, ennalta sovittu ja ilmoitettu lapsen tarvitsema varhaiskasvatusaika kalenterikuukaudessa.

Palvelu on maksullinen.

Tausta ja lainsäädäntö

Voit hakea lapsellesi hoitopaikkaa ryhmäperhepäivähoidosta, joka on varhaiskasvatuslain mukaista varhaiskasvatusta.

Ryhmässä on tavallisesti kaksi hoitajaa. Tällöin ryhmässä voi olla yhtä aikaa hoidossa enimmillään kahdeksan lasta, jotka eivät vielä ole perusopetuksessa. Samanaikaisesti heidän kanssaan ryhmässä voi olla myös kaksi esiopetuksessa tai perusopetuksessa olevaa lasta. Erityisistä syistä ryhmässä voi toimia kolme hoitajaa, jolloin lapsia voi olla enimmillään 12.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaHaapaveden kaupunki
Palvelusta vastaaHaapaveden kaupunki
Alue Haapavesi
Palvelun kielisuomi
Tekstistä vastaa: Haapaveden kaupunki
Päivitetty: 26.10.2021