suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Alavuden kaupunki

Rakennuslupapalvelut

  • Lupa tai muu velvoite
  • Alavus
  • Julkinen palvelu

Kaikkien rakennuslupien hakemisessa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Luvat haetaan osoitteessa Lupapiste.fi.

Toimi näin

Rakennuslupaa haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, joka antaa asiassa myös neuvontaa.

Rakennuslupaa voi hakea rakennuspaikan haltija, joka voi olla omistaja, omistajan valtuuttama tai rakennuspaikkaa vuokra- tai muun sopimuksen perusteella hallitseva henkilö.

Rakennuslupahakemuksen vireille tulosta on pääsääntöisesti ilmoitettava naapureille. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla. Ilmoitus naapureille voidaan jättää tekemättä silloin, kun hanke on vähäinen tai hankkeen vaikutus ei ole naapurin kannalta olennaista. Naapurikuulemisen tarpeen arvioi rakennusvalvontaviranomainen.

Rakennusvalvonta huolehtii lainsäädännössä rakentamiselle ja rakennetulle ympäristölle asetettujen tavoitteiden huomioimisesta rakentamisessa ja rakennusten käytössä. Rakennusvalvonnassa käsitellään rakentamiseen liittyvät luvat. Lisäksi rakennusvalvonta suorittaa lupiin liittyvät tarkastukset ja antaa ohjeita rakentajille.

Kenelle ja millä ehdoin

Lupa myönnetään, mikäli kaikki sen edellytykset täyttyvät. Mikäli hanke poikkeaa säännöksistä tai määräyksistä, se saattaa tarvita poikkeamisluvan ennen rakennusluvan myöntämistä.

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.

Lupa myönnetään, mikäli kaikki sen edellytykset täyttyvät. Tietyissä tilanteissa luvan saaminen edellyttää ensin poikkeuksen hakemista maankäyttö- ja rakennuslain säännöksistä.

Lupamaksut määräytyvät Alavuden kaupungin hyväksymän taksan mukaan.


Voimassaoloaika

Voimassaoloaika on viisi vuotta edellyttäen, että työt on aloitettu kolmen vuoden sisällä luvan hankkimisesta. Jos töitä ei ole aloitettu kolmen vuoden sisällä, voi voimassaoloaikaa jatkaa enintään kahdella vuodella ja saadakseen työt loppuun voimassaoloaikaa voi jatkaa enintään kolmella vuodella.

Tausta ja lainsäädäntö

Lähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. Myös rakennuksen laajennus sekä merkittävät korjaus- ja muutostyöt tai käyttötarkoituksen muutos edellyttävät rakennus- tai toimenpidelupaa. Eräisiin vähäisiin rakennushankkeisiin voidaan hakea toimenpidelupa tai tehdä hankkeesta ilmoitus kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle. Asiasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Kunta voi myös rakennusjärjestyksessään määritellä toimenpiteiden luvan- tai ilmoituksenvaraisuutta.

Maankäyttö- ja rakennuslaissa on säädetty rakentamisen luvanvaraisuuden ja luvan myöntämisen edellytysten lisäksi lupahakemusasiakirjoista, suunnittelijoiden kelpoisuudesta, rakennustyön suorittamisesta sekä rakennushankkeen vastuuhenkilöistä.

Palvelun toteuttaa

Alavuden kaupunki

Palvelusta vastaa

Alavuden kaupunki
Tekstistä vastaa: Alavuden kaupunki
Päivitetty: 19.3.2024