suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Oulun kaupunki

Rakennuslupa

  • Lupa tai muu velvoite
  • Oulu
  • Julkinen palvelu

Lähes kaikkeen rakentamiseen tarvitset rakennusluvan tai muun hyväksynnän viranomaiselta.

Toimi näin

Rakennuslupaa haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, joka antaa asiassa myös neuvontaa.

Rakennuslupaa voi hakea rakennuspaikan haltija, joka voi olla omistaja, omistajan valtuuttama tai rakennuspaikkaa vuokra- tai muun sopimuksen perusteella hallitseva henkilö.

Rakennuslupahakemuksen vireille tulosta on pääsääntöisesti ilmoitettava naapureille. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla. Ilmoitus naapureille voidaan jättää tekemättä silloin, kun hanke on vähäinen tai hankkeen vaikutus ei ole naapurin kannalta olennaista. Naapurikuulemisen tarpeen arvioi rakennusvalvontaviranomainen.

Hae rakennuslupaa Oulun kaupungin rakennusvalvonnasta ensisijaisesi sähköisellä lupapalvelulla tai kirjallisesti (huom. kirjallisen hakemuksen kustannuksiin lisätään skannausmaksu).

Anna lupa-asiakirjojen laatiminen ja niiden täydentäminen pääsuunnittelijan tehtäväksi. Näin suunnitelmissa mahdollisesti olevat puutteet tulevat pääsuunnittelijan tietoon. Jos suunnitelma on puutteellinen (esim. asemapiirros on lattian ja pihan korkojen osalta puutteellinen), pysähtyy rakennuslupahakemuksen käsittely, kunnes suunnitelmaa on siltä osin täydennetty tai korjattu. Suunnittelun alussa pääsuunnittelija hankkii kaikki tarvittavat lähtötiedot.

Kysy lisätietoja ja neuvoja sähköisellä asiointipalvelulla tai rakennusvalvonnan asiakaspalvelusta. Toimi ja hanki kaikki liitteet ohjeiden mukaisesti.

Kenelle ja millä ehdoin

Lupa myönnetään, mikäli kaikki sen edellytykset täyttyvät. Mikäli hanke poikkeaa säännöksistä tai määräyksistä, se saattaa tarvita poikkeamisluvan ennen rakennusluvan myöntämistä.

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.


Käsittelyaika

Lupapäätöksiä tehdään viikoittain. Luvan käsittely kestää 2 – 4 viikkoa lupahakemusten määrästä (vuodenajasta) ja lupa-asiakirjojen valmiudesta riippuen.

Voimassaoloaika

Aloita rakennusluvan mukaiset työt (aloitusilmoitus) kolmen vuoden kuluessa ja saata ne loppuun (loppukatselmus) viiden vuoden kuluessa luvan antamisesta. Tee muiden lupien (esim. rakennemuutos, aita) mukaiset työt valmiiksi kolmen vuoden kuluessa. Rakennusluvan voimassaoloajalle voit hakea pidennystä sekä työn aloittamiselle että työn loppuunsaattamiselle. Hae jatkoaikaa luvan vielä ollessa voimassa.

Tausta ja lainsäädäntö

Lähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. Myös rakennuksen laajennus sekä merkittävät korjaus- ja muutostyöt tai käyttötarkoituksen muutos edellyttävät rakennus- tai toimenpidelupaa. Eräisiin vähäisiin rakennushankkeisiin voidaan hakea toimenpidelupa tai tehdä hankkeesta ilmoitus kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle. Asiasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Kunta voi myös rakennusjärjestyksessään määritellä toimenpiteiden luvan- tai ilmoituksenvaraisuutta.

Maankäyttö- ja rakennuslaissa on säädetty rakentamisen luvanvaraisuuden ja luvan myöntämisen edellytysten lisäksi lupahakemusasiakirjoista, suunnittelijoiden kelpoisuudesta, rakennustyön suorittamisesta sekä rakennushankkeen vastuuhenkilöistä.

Palvelun toteuttaa

Oulun kaupunki

Palvelusta vastaa

Oulun kaupunki
Tekstistä vastaa: Oulun kaupunki
Päivitetty: 22.11.2023