suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kannuksen kaupunki

Rakennuslupa

  • Lupa tai muu velvoite
  • Kannus
  • Julkinen palvelu

Lähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. Rakennustarkastaja päättää alle 800 m2 suuruisten asuinrakennusten, alle 1500 m2 suuruisten teollisuus-, toimisto- ja liikerakennusten, maatalouden tuotanto- ja varastorakennusten sekä olemassa olevien rakennusten laajennusten rakennusluvat.

Toimi näin

Rakennuslupaa haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, joka antaa asiassa myös neuvontaa.

Rakennuslupaa voi hakea rakennuspaikan haltija, joka voi olla omistaja, omistajan valtuuttama tai rakennuspaikkaa vuokra- tai muun sopimuksen perusteella hallitseva henkilö.

Rakennuslupahakemuksen vireille tulosta on pääsääntöisesti ilmoitettava naapureille. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla. Ilmoitus naapureille voidaan jättää tekemättä silloin, kun hanke on vähäinen tai hankkeen vaikutus ei ole naapurin kannalta olennaista. Naapurikuulemisen tarpeen arvioi rakennusvalvontaviranomainen.

Rakennuslupahakemus tulee täyttää kaikilta osin ja se on allekirjoitettava. Jos kiinteistön lainhuuto on useammalla henkilöllä, tulee heidän kaikkien allekirjoittaa lupahakemus tai antaa valtuutus hakijalle. Tarkempaa neuvontaa ja opastusta lupahakemusten täyttämiseen saat rakennustarkastajalta.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaan "rakennus- ja erityissuunnitelman laatijalla tulee olla suunnittelutehtävän laadun ja vaativuuden edellyttämä riittävä koulutus ja kokemus kyseisen suunnittelualan tehtävissä". Määräys koskee myös rakenne-, LVI- tms. erityissuunnittelijoita. Pätevän suunnittelijan mukanaolo heti hankkeen suunnittelun alkaessa on suositeltavaa.

Rakennuspaikan rakennuskelpoisuus on syytä varmistaa ennen minkäänlaisen rakennussuunnittelun aloittamista. Myös suunnittelun alkuvaiheessa on hyvä olla yhteydessä rakennustarkastajaan, ettei rakennusluvan hakemisen yhteydessä tule yllätyksiä.

Kenelle ja millä ehdoin

Lupa myönnetään, mikäli kaikki sen edellytykset täyttyvät. Mikäli hanke poikkeaa säännöksistä tai määräyksistä, se saattaa tarvita poikkeamisluvan ennen rakennusluvan myöntämistä.

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.


Määräaika

Rakennuslupahakemus toimitetaan rakennustarkastajalle hyvissä ajoin ennen rakennustöiden ajateltua aloittamisajankohtaa (1-2 kk).

Käsittelyaika

Rakennustarkastaja käsittelee päätöskelpoiset lupahakemukset pääsääntöisesti kahden viikon kuluessa. Teknisten palveluiden lautakunta kokoontuu keskimäärin kymmenen kertaa vuodessa ja kiireellisten lupa-asioiden niin vaatiessa.

Tausta ja lainsäädäntö

Lähes kaikkeen rakentamiseen tarvitaan rakennuslupa tai muu viranomaisen hyväksyntä. Myös rakennuksen laajennus sekä merkittävät korjaus- ja muutostyöt tai käyttötarkoituksen muutos edellyttävät rakennus- tai toimenpidelupaa. Eräisiin vähäisiin rakennushankkeisiin voidaan hakea toimenpidelupa tai tehdä hankkeesta ilmoitus kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle. Asiasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa. Kunta voi myös rakennusjärjestyksessään määritellä toimenpiteiden luvan- tai ilmoituksenvaraisuutta.

Maankäyttö- ja rakennuslaissa on säädetty rakentamisen luvanvaraisuuden ja luvan myöntämisen edellytysten lisäksi lupahakemusasiakirjoista, suunnittelijoiden kelpoisuudesta, rakennustyön suorittamisesta sekä rakennushankkeen vastuuhenkilöistä.

Palvelun toteuttaa

Kannuksen kaupunki

Palvelusta vastaa

Kannuksen kaupunki
Tekstistä vastaa: Kannuksen kaupunki
Päivitetty: 18.10.2023