suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Oulun kaupunki

Rajankäynti asemakaava-alueella

  • Palvelu
  • Oulu
  • Julkinen palvelu

Voit tarvittaessa hakea rajankäyntiä eli kiinteistönmääritystoimitusta.

Rajankäynti on virallinen kiinteistönmääritystoimitus, jossa selvitetään ja ratkaistaan tontin rajan ja rajamerkin paikka. Toimitusinsinööri pitää kokouksen, johon kutsuu epäselvään rajaan rajoittuvien kiinteistöjen omistajat. Toimitusinsinööri laatii toimituksesta pöytäkirjan ja kartan.

Toimi näin

Rajankäynnin hakijana voi olla esimerkiksi kiinteistön omistaja tai osaomistaja, vuokraoikeuden haltija, kunta tai henkilö, jonka oikeutta rajankäynti välittömästi koskee.

Hae toimitusta ensisijaisesti Rakentamisen ja maankäytön sähköisen asiointipalvelun kautta. Voit hakea toimitusta myös tulostettavalla hakemuslomakkeella. Lähetä hakemus postitse tai sähköpostilla Oulun kaupungin Kiinteistöinsinöörin palveluihin. Voit jättää hakemuksen myös Ympäristötalon asiakaspalvelupisteeseen.

Rajankäynnin hakijana voi olla esimerkiksi kiinteistön omistaja tai osaomistaja, vuokraoikeuden haltija, kunta tai henkilö, jonka oikeutta rajankäynti välittömästi koskee.

Tausta ja lainsäädäntö

Rajankäynnissä selvitetään rajan paikka, rakennetaan tarvittavat rajapyykit kadonneiden tilalle ja merkitään tarvittaessa rajalinja maastoon. Rajankäynti on tarpeen, kun rajamerkit ovat kadonneet tai rajan paikka on muuten epäselvä. Jos rajamerkki on vaarassa tuhoutua esimerkiksi kaivutyön takia, tulee rajankäyntiä hakea ennen töihin ryhtymistä.

Kaupunkien asemakaava-alueilla rajankäynneistä ja kiinteistörekisterin ylläpidosta vastaa usein kunta, muualla Maanmittauslaitos.

Palvelun toteuttaa

Oulun kaupunki

Palvelusta vastaa

Oulun kaupunki
Tekstistä vastaa: Oulun kaupunki
Päivitetty: 24.11.2023