suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Juuan kunta

Puiden kaataminen kaava-alueella

  • Lupa tai muu velvoite
  • Juuka
  • Julkinen palvelu

Puiden kaataminen kaava-alueella vaatii aina luvan.

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Puiden kaataminen asemakaava-alueella on aina luvanvaraista toimintaa.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 128 §

Maisemakuvallisesti kauniita vanhoja isoja puita, puuryhmiä, puukujanteita tai vastaavia, joiden

häviämisellä olisi ympäristöä olennaisesti köyhdyttävä vaikutus, arvioidaan erityisesti.

Puunkaatolausunnon voi anoa kirjallisena rakennustarkastajalta, mikäli puita on 1-5 kappaletta.

Suuremmalle määrälle kaadettavia puita on haettava maisematyölupa, jonka käsittelee ympäristölautakunta. Puunkaatolausunto on voimassa myöntämispäivämäärästä yhden vuoden.

Puunkaatolausuntoa ei asemakaava-alueella tarvita, jos puu on:

● ympäristölle vaarallinen (esim. laho)

● puut ovat yhden metrin korkeudelta rungonhalkaisijaltaan alle 10 cm

● puut ovat alle 5 metrin päässä talon ulkoseinästä

● tontilla on lainvoimainen rakennuslupa, jolloin kulkuväylien ja rakennusten alle jäävät, sekä

rakennusten ulkoseinästä alle 5 metrin päässä olevat puut.

Mikäli puu/puut sijaitsevat tontin rajalla, on lausuntoon liitettävä naapurin kirjallinen suostumus

puun/puiden kaatoon. Kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden puunkaatolausunnon voi hakea joko

yhtiön hallituksen puheenjohtaja tai yhtiön isännöitsijä.

Puiden kuntokartoitukset eivät kuulu puunkaatolausunnon piiriin vaan jokaisen tontinomistajan on

huolehdittava kuntokartoituksista itse.

Haittaa aiheuttavat puut tonttien rajoilla:

Naapuruussuhdelaki antaa tontin haltijalle oikeuden poistaa omalle alueelleen naapurin puolelta

ulottuvat juuret ja oksat, mikäli niistä on haittaa. Haittaa kokevan osapuolen on ensisijaisesti pyydettävä puun haltijaa poistamaan juuret ja oksat. Vasta siinä tapauksessa, ettei puun haltija kohtuullisessa ajassa toimi pyynnön mukaisesti, on haittaa kokevalla osapuolella oikeus tehdä toimenpide itse. Poistamisoikeus ulottuu vain rajalinjaan saakka, ei sen yli. Naapuruussuhdelakia valvoo poliisi ja lain alaisuuteen kuuluvat riita-asiat eivät kuulu rakennusvalvonnan toimivaltuuksiin.

Puiden istuttamisesta tontin rajalle on sovittava naapurin kanssa kirjallisesti. Isoja puita ei tulisi

istuttaa 5 metriä lähemmäksi tontin rajaa ilman naapurin kirjallista suostumusta.

Tämän ohjeen lisäksi on huomioitava Juuan kunnan rakennusjärjestys, erityisesti pykälät 8, 11, 12,

14, 22 ja 31. Puunkaatolausunnon maksut on määritelty maisematyöluvan kohdassa ympäristönsuojeluviranomaisen taksassa vuodelta 2016.

Palvelun toteuttaa

Juuan kunta

Palvelusta vastaa

Juuan kunta
Tekstistä vastaa: Juuan kunta
Päivitetty: 9.12.2020