suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kauniaisten kaupunki

Puheterapian palvelut

  • Palvelu
  • Kauniainen
  • Julkinen palvelu

Puheterapia sisältää kommunikaatiohäiriöiden ennaltaehkäisyn ja niiden riittävän varhaisen toteamisen, tutkimisen ja terapian tarpeen arvioinnin. Puheterapeutin tehtäviä ovat myös kuntoutuksen antaminen tai sen järjestäminen sekä seuranta.

Lasten neuvola, päiväkodit, koulut, sairaalat ja terveyskeskuksen lääkärit ohjaavat asiakkaita puheterapeutille. Puheterapeuttiin voi myös suoraan ottaa yhteyttä, jos esimerkiksi jokin lapsen puheen kehityksessä tai vuorovaikutuksessa mietityttää tai huolestuttaa vanhempia.

Tausta ja lainsäädäntö

Puheterapia on tarkoitettu lapsille, nuorille ja aikuisille, joilla on puheilmaisun ja/tai puheen ymmärtämisen häiriöitä, äänihäiriötä tai nielemisvaikeuksia. Puheterapia on lääkinnällistä, tutkimukset sisältävää kuntoutusta. Terapian tarkoitus on auttaa potilasta kommunikoimaan ja toimimaan arjessaan sujuvasti ja itsenäisesti. Puheterapia toteutetaan tarpeen mukaan jaksoittain yksilö- ja/tai ryhmäterapiana.

Terapiassa voidaan opastaa potilas käyttämään apuvälineitä, kuten puhelaitteita. Lapset ja nuoret ohjaa puheterapiaan yleensä neuvola tai kouluterveydenhoito, aikuiset voivat tulla terapiaan lääkärin tai hoitajan ohjaamina.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaKauniaisten kaupunki
Palvelusta vastaaKauniaisten kaupunki
Alue Kauniainen
Palvelun kieletsuomi, ruotsi
Tekstistä vastaa: Kauniaisten kaupunki
Päivitetty: 19.10.2021