suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Juvan kunta

Poikkeamislupa

  • Lupa tai muu velvoite
  • Juva
  • Julkinen palvelu

Juvalla päätöksen poikkeamisluvasta tekee kunnanhallitus, ja päätös on aina maksullinen.

Toimi näin

Jätä poikkeamislupahakemus kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle. Perustele hakemukseen miksi haet poikkeamista, ja liitä hakemukseen ympäristökartta sekä asemapiirros, josta ilmenee jo tontilla olevat rakennukset ja suunnitteilla olevat rakennukset tai rakentamistoimenpiteet rakennuspaikalla. Hakemukseen tulee liittää myös todistus kiinteistön omistusoikeudesta sekä mahdolliset hakijan itse suorittamat naapureiden kuulemiset. Rakennusvalvontaviranomainen pyytää tarvittavat lausunnot ja kirjaa myös oman lausunnon hakemukseen.

Kenelle ja millä ehdoin

Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.


Käsittelyaika

Mahdollisimman nopeasti

Voimassaoloaika

Poikkeamislupapäätös on voimassa kaksi vuotta, jonka kuluessa tulee hakea sitä vastaava rakennuslupa.

Tausta ja lainsäädäntö

Rakennusluvan hakeminen voi tietyissä tilanteissa edellyttää suunnittelutarveratkaisua tai poikkeamispäätöstä ennen rakennuslupaa.

Rakentajalla on oltava voimassa oleva suunnittelutarveratkaisu, jos hän hakee rakennuslupaa suunnittelutarvealueella. Suunnittelutarveratkaisua on haettava kunnan määräämältä viranomaiselta ennen rakennusluvan hakemista.

Kunta selvittää, onko alue suunnittelutarvealueella. Suunnittelutarvealue on sellainen kunnan asemakaavoituksen ulkopuolinen alue, jonka suhteen voi olla tarvetta ryhtyä toimenpiteisiin, kuten teiden, vesijohtojen tai viemärien rakentamiseen.

Suunnittelutarveratkaisu on voimassa päätöksessä ilmoitetun ajan, enintään kaksi vuotta. Rakennuslupaa on haettava tänä aikana.

Jos rakentaja haluaa poiketa kaavasta tai muista maankäyttö- ja rakentamislain mukaisista tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista, kuten rakennusjärjestyksestä, hän tarvitsee poikkeamispäätöksen ennen rakennuslupaa. Kunta voi tietyin edellytyksin myöntää poikkeuksen.

Poikkeamiseen tarvitaan aina erityinen syy. Poikkeamisesta ei saa aiheutua haittaa esimerkiksi alueen muulle käytölle tai luonnolle.

Poikkeamispäätös on voimassa päätöksessä ilmoitetun ajan, joka on enintään kaksi vuotta.

Palvelun toteuttaa

Juvan kunta

Palvelusta vastaa

Juvan kunta
Tekstistä vastaa: Juvan kunta
Päivitetty: 23.4.2021