suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.

Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto

  • Palvelu
  • 13 kuntaa
  • Julkinen palvelu

Rahastosta myönnetään avustuksia kehittämishankkeisiin rahaston käytön periaatteiden mukaan 0 - 70 % hankkeen hyväksyttävästä kustannusarviosta.

Toimi näin

Rahoitusta voi hakea Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahaston rahoitushakemuslomakkeella. Rahastolla on jatkuva haku. Rahoitushakemuksen allekirjoittaa henkilö, jolla on organisaation nimenkirjoitusoikeus tai joka muutoin vastaa hankkeen toteuttamisesta. Rahoitushakemuksessa esitetään hankesuunnitelma ja kokonaisrahoitustarve (oma rahoitus, muu rahoitus ja tulevaisuusrahastosta haettava osuus).

Muusta rahoituksesta on esitettävä, mistä ja kuinka paljon rahoitusta on haettu ja mahdolliset jo tehdyt päätökset.

Rahoitusta myönnetään enintään 70 % hankkeen hyväksyttävistä nettokustannuksista (kustannuksista vähennetty hankkeen mahdolliset tulot). Ennen hakemuksen jättämistä on syytä olla yhteydessä rahaston hallinnoijaan.

Kenelle ja millä ehdoin

Kehittämishankkeiden tulee kohdistua pääsääntöisesti Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman mukaisiin painopistealueisiin ja toimintalinjoihin. Rahoitusta voidaan myöntää lisäksi Pohjois-Karjalan tunnetuksi tekemiseen, maakunnan, markkinointiin ja edunvalvontaan liittyviin kehittämishankkeisiin. Myös alueellisiin/paikallisiin omaehtoisuuteen perustuviin hankkeisiin ja maakunnan kansainvälistä toimintaa edistäviin hankkeisiin sekä omarahoitusosuudeksi maakunnan kannalta tärkeiden hankkeiden rahoittamisessa.

Rahoitusta ei myönnetä yksityishenkilöille eikä voittoa tavoitteleville yrityksille.

Palvelun toteuttaa

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Palvelusta vastaa

Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Tekstistä vastaa: Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Päivitetty: 14.4.2023