suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Sievin kunta

Perusopetus

  • Palvelu
  • Sievi
  • Julkinen palvelu

Sievissä on 6 alakoulua (1-6 luokat). Lauri Haikolan koulussa toimivat koko kunnan yhteiset pienryhmät sekä 4-5 esiopetusryhmää.

Vuosiluokat 7-9 opiskelevat koulukeskuksessa Jussinpekan yläkoulussa. Myös lukio toimii koulukeskuksessa.

Sievin koulutoimen yhteistyö kotien kanssa tarkoittaa ennen muuta yhteistä kasvatustavoitetta. Pyrkimyksenä on kasvattaa oppilaista myönteisiä ja yhteistyökykyisiä ...

Toimi näin

Huoltaja ilmoittaa lapsensa perusopetukseen sähköisesti Wilma-järjestelmässä. Koulutoimistosta lähetetään tiedote perusopetuksen aloittavien huoltajille.

Tausta ja lainsäädäntö

Suomessa vakinaisesti asuvan lapsen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun hän täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus päättyy, kun opiskelija täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto) tai vastaavan ulkomaisen koulutuksen.

Vamman tai sairauden takia oppivelvollisuus voi olla pidennetty. Aikuiset voivat suorittaa perusopetuksen oppimäärän esimerkiksi aikuislukioissa tai kansan- ja työväenopistoissa.

Palvelun toteuttaa

Sievin kunta

Palvelusta vastaa

Sievin kunta
Tekstistä vastaa: Sievin kunta
Päivitetty: 30.3.2023