suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Mikkelin kaupunki

Perusopetus

  • Palvelu
  • Mikkeli
  • Julkinen palvelu

Perusopetus on koulutusjärjestelmän kivijalka ja samalla osa esiopetuksesta alkavaa koulutusjatkumoa. Perusopetus tarjoaa oppilaille mahdollisuuden laajan yleissivistyksen perustan muodostamiseen ja oppivelvollisuuden suorittamiseen.

Mikkelissä on yhdeksäntoista peruskoulua, joista viisi on yhtenäiskoulua, kaksi yläkoulua ja kaksitoista alakoulua. Kullekin koululle on määritelty oppilasalue, jonk ...

Toimi näin

Mikkelin kaupunki lähettää koulunsa aloittaville oppilaille joulukuussa kotiin kirjeen, jossa mainitaan heidän lähikoulunsa. Huoltaja ilmoittaa lapsensa ensimmäiselle luokalle kirjeessä mainittuna aikana tammikuussa.

Ilmoittautuminen kouluun tapahtuu ensisijaisesti Wilman kautta.

Oppilaspaikkaa voi hakea myös muusta kuin kaupungin osoittamasta lähikoulusta. Tällöin huoltaja tekee sähköisen hakemuksen koulunkäynnistä muuhun kuin lähikouluun. Tässä tapauksessa huoltaja vastaa itse koulukuljetuksen järjestelyistä ja kustannuksista.

Mikkeliin muuttavan oppilaan tai jos kouluun ilmoittautuminen ei ole mahdollista Wilman kautta, niin huoltaja täyttää sähköisen peruskouluun ilmoittautumislomakkeen.

Mikkelin kaupungin osoittaman lähikoulun voi tarkistaa kotiosoitteen perusteella Koulut ja oppilasalueet

https://www.mikkeli.fi/sisalto/palvelut/kartat-ja-mittaus/kartasto-ja-paikkatietopalvelut/karttalinkit

Tausta ja lainsäädäntö

Suomessa vakinaisesti asuvan lapsen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun hän täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus päättyy, kun opiskelija täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto) tai vastaavan ulkomaisen koulutuksen.

Vamman tai sairauden takia oppivelvollisuus voi olla pidennetty. Aikuiset voivat suorittaa perusopetuksen oppimäärän esimerkiksi aikuislukioissa tai kansan- ja työväenopistoissa.

Palvelun toteuttaa

Mikkelin kaupunki, Otavia

Palvelusta vastaa

Mikkelin kaupunki
Tekstistä vastaa: Mikkelin kaupunki
Päivitetty: 18.4.2023