suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Kaarinan kaupunki

Perusopetus

  • Palvelu
  • Kaarina
  • Julkinen palvelu

Kaarinassa annetaan perusopetusta n. 3800 oppilaalle (v. 2019). Perusopetuksen polkua Kaarinan kaupungissa viitoittaa 9 suomenkielistä perusopetuksen koulua, 1 ruotsinkielinen perusopetuksen koulu (vuosiluokat 1-6). Vuosiluokkien 7-9 ruotsinkieliset oppilaat käyvät koulua Turussa.

Toimi näin

Perusopetuksen ensimmäisen luokan seuraavana syksynä aloittavien oppilaiden koteihin postitetaan tammikuussa ohje kouluun ilmoittautumisesta. Ohje löytyy myös Kaarinan kaupungin verkkosivuilta.

Tausta ja lainsäädäntö

Suomessa vakinaisesti asuvan lapsen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun hän täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus päättyy, kun opiskelija täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto) tai vastaavan ulkomaisen koulutuksen.

Vamman tai sairauden takia oppivelvollisuus voi olla pidennetty. Aikuiset voivat suorittaa perusopetuksen oppimäärän esimerkiksi aikuislukioissa tai kansan- ja työväenopistoissa.

Palvelun toteuttaa

Kaarinan kaupunki

Palvelusta vastaa

Kaarinan kaupunki
Tekstistä vastaa: Kaarinan kaupunki
Päivitetty: 7.10.2021