suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Jämsän kaupunki

Perusopetus

  • Palvelu
  • Jämsä
  • Julkinen palvelu

Jämsän kaupungissa on tällä hetkellä perusopetuksen alakouluja neljä. Lisäksi on kolme yhtenäiskoulua. Kullekin koululle on määritelty oppilaaksi ottoalue, jonka mukaisesti oppilaan lähikoulu määräytyy.

Toisen asteen koulutusta järjestetään kaupungin lukiossa. Ammatillisen koulutuksen alueella toimii Gradia Jämsä, joka on 1500 nuoren ja aikuisen opiskelijan monialainen ammatillinen oppilaitos. Se ...

Toimi näin

Jämsä lähettää aloittaville oppilaille kotiin kirjeen, jossa kerrotaan heidän lähikoulunsa sekä ilmoittautumisohjeet. Huoltaja ilmoittaa lapsen ensimmäiselle luokalle helmikuun aikana. Kouluun voi ilmoittautua Wilman kautta tai omassa lähikoulussa lomakkeella ilmoittautumisajankohtana . Mikäli huoltajalla on em. aikana este, tulee ilmoittautuminen tehdä kaupungin sivistystoimeen.

Oppivelvollinen voi hakea myös muuhun kuin kunnan osoittamaan kouluun. Lapsen huoltaja toimittaa tällöin hakemuksen sivistystoimen hallinnolle. Tällöin kaupunki ei järjestä eikä maksa koulukuljetusta. Muulle kuin ensimmäiselle luokalle ja kesken lukuvuotta Jämsään muuttavan oppilaan huoltaja ottaa ensisijaisesti yhteyttä oppilasalueensa lähikoulun rehtoriin.

Tausta ja lainsäädäntö

Suomessa vakinaisesti asuvan lapsen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun hän täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus päättyy, kun opiskelija täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto) tai vastaavan ulkomaisen koulutuksen.

Vamman tai sairauden takia oppivelvollisuus voi olla pidennetty. Aikuiset voivat suorittaa perusopetuksen oppimäärän esimerkiksi aikuislukioissa tai kansan- ja työväenopistoissa.

Palvelun toteuttaa

Jämsän kaupunki

Palvelusta vastaa

Jämsän kaupunki
Tekstistä vastaa: Jämsän kaupunki
Päivitetty: 7.11.2023