suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Raahen kaupunki

Perusopetuksen iltapäivätoiminta

  • Palvelu
  • Raahe
  • Julkinen palvelu

Perusopetuslain mukainen koululaisten iltapäivätoiminta on tarkoitettu Raahen kaupungissa toimivien koulujen 1. ja 2. vuosiluokkien oppilaille, sekä oppilaille joilla on perusopetuslain mukainen päätös erityisestä tuesta. Aamupäivätoimintaa Raahen kaupungissa ei ole.

Koululaisten iltapäivätoiminnan hallinnointi ja kokonaisvastuu on Raahen kaupungin opetustoimella.

Iltapäivätoiminnan tuottajana on ...

Toimi näin

Alkuvuodesta on lähetetty tiedote ja ohje iltapäivätoimintaan hakemisesta syksyllä 1. luokan aloittaville oppilaille. Ilmoittautuminen tapahtuu Wilman kautta. Tulevien 2. luokan oppilaiden ilmoittautumiseen käytetään jo olemassa olevia Wilma tunnuksia. Iltapäivätoimintaan voin hakea myös hakuajan jälkeen hakulomakkeella.

Iltapäivätoimintaan hakemisesta tiedotetaan paikallislehdessä, Raahen kaupungin verkkosivuilla ja Wilman kautta. Huoltaja saa päätöksen iltapäivätoimintapaikasta kevään aikana.

Iltapäivätoiminta alkaa koulun päättymisestä klo 11 tai klo 12 ja kestää klo 16.30 saakka.

Kenelle ja millä ehdoin

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7:n ja 17:n välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen.

Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa.

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestävät kunta ja hyvinvointialue yhdyspintayhteistyönä.

Palvelun toteuttaa

Raahen kaupunki

Palvelusta vastaa

Raahen kaupunki
Tekstistä vastaa: Raahen kaupunki
Päivitetty: 15.11.2022