suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Porin kaupunki

Perusopetuksen erityisopetus ja erityinen tuki

  • Palvelu
  • Pori
  • Julkinen palvelu

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa säädettyjä tukimuotoja ovat esimerkiksi tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä erityiset apuvälineet. Näitä tukimuotoja voi käyttää kaikilla kolmella tuen tasolla sekä yksittäin että samanaika ...

Toimi näin

Erityisopetukseen liittyvissä asioissa sinua neuvovat lapsesi koulun erityisopettaja tai erityiskoulujen rehtorit, joiden yhteystiedot löytyvät koulujen kohdalta tässä palvelussa tai koulujen nettisivuilta.

Opetuspäällikkö tekee päätöksen oppilaan erityiseen tukeen siirtymisestä pedagogisen selvityksen perusteella. Erityisen tuen oppilaalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS), jossa tulee ilmetä oppilaan erityistä tukea koskevan päätöksen mukaisen opetuksen ja muun tuen antaminen. Erityistä tukea muutetaan tarvittaessa oppilaan tuen tarpeen mukaan uudella päätöksellä. Erityisen tuen tarpeellisuus tulee tarkistaa toisen vuosiluokan jälkeen sekä ennen seitsemännelle vuosiluokalle siirtymistä.

Porin kaupungin sivistyksen toimialalta voit tiedustella lisätietoja Porin kaupungin erityisopetusjärjestelyistä sekä oppilaaksiotosta Porin kaupungin erityiskouluihin sekä lähikoulujen erityisen tuen pienryhmiin.

Kenelle ja millä ehdoin

Oppilas voi saada erityisopetusta tai muuta tukea, mikäli oppimis- tai sopeutumisvaikeus, vamma, sairaus tai muu syy sitä edellyttää.

Tausta ja lainsäädäntö

Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja oppilaan tarvitsemasta muusta tuesta. Erityisopetus on ensisijaisesti pedagogista eli oppimisen tukea. Muu tuki voi olla esimerkiksi koulunkäynnin tukea sekä pedagogista tukea. Ne muodostavat oppilasta tukevan kokonaisuuden. Oppilaan tulee tarpeen vaatiessa saada tukea viivytyksettä. Erityinen tuki edellyttää hallintopäätöstä.

Jos oppilas on jäänyt jälkeen tilapäisesti tai muutoin tarvitsee lyhytaikaista tukea, hänellä on oikeus tukiopetukseen.

Oppimis- tai koulunkäyntivaikeuksien takia oppilas voi saada erityisopetusta, joka voidaan järjestää erityisryhmässä tai -luokalla. Perusopetuksen tavoitteita ja sisältöjä voidaan yksilöllistää, jos oppilas vammaisuuden, sairauden, kehityksen viivästymisen, tunne-elämän häiriön tai muun vastaavan syyn takia ei suoriudu perusopetuksen oppimäärästä. Yksilöllistämistä tulisi käyttää vain, jos oppilas ei suoriudu hyväksyttävästi oppiaineen oppimäärästä. Sitä ennen tulisi oppiaineen tavoitteita ja sisältöjä eriyttää painoalueittain.

Palvelun toteuttaa

Porin kaupunki

Palvelusta vastaa

Porin kaupunki
Tekstistä vastaa: Porin kaupunki
Päivitetty: 16.5.2022