suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Saarijärven kaupunki

Perusopetuksen erityinen tuki ja erityisopetus

  • Palvelu
  • Saarijärvi
  • Julkinen palvelu

Saarijärven peruskouluissa erityisopetusta annetaan muun koulutyön ohessa annettavan erityisen tuen lisäksi Saarijärven Yhtenäiskoulun erityisluokilla ns. pienryhmissä. Niissä opettajana toimii erityisluokanopettaja tai erityisopettaja. Viheralueen koululla erityisopetusta antavat kiertävät erityisopettajat. Vaikean vamman tai sairauden takia erityisen tuen piiriin kuuluvia oppilaita opetetaan Saa ...

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Oppilas voi saada erityisopetusta tai muuta tukea, mikäli oppimis- tai sopeutumisvaikeus, vamma, sairaus tai muu syy sitä edellyttää.

Erityistä tukea annetaan niille oppilaille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu riittävästi muilla tukitoimilla. Erityinen tuki järjestetään joko yleisen tai pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä.

Ennen erityistä tukea koskevan päätöksen tekemistä opetuksen järjestäjän on kuultava oppilasta ja tämän huoltajaa tai laillista edustajaa sekä tehtävä oppilaasta pedagoginen selvitys. Pedagogisen selvityksen laatimista varten opetuksen järjestäjä hankkii oppilaan opetuksesta vastaavilta opettajilta selvityksen oppilaan oppimisenetenemisestä ja moniammatillisena oppilashuollon yhteistyönä, esimerkiksi oppilashuoltoryhmässä, tehdyn selvityksen oppilaan saamasta tehostetusta tuesta ja oppilaan kokonaistilanteesta.

Selvitysten perusteella opetuksen järjestäjä tekee arvion oppilaan erityisen tuen tarpeesta. Näiden kahden selvityksen ja niiden pohjalta laaditun arvion muodostamaa kokonaisuutta kutsutaan pedagogiseksi selvitykseksi, jonka perusteella päätös erityisen tuen antamisesta tehdään. Myös tuen jatkamisesta tai lopettamisesta tehdään hallintolain mukainen päätös.

Erityisen tuen päätös voidaan tehdä ennen esi- tai perusopetuksen alkamista taikka esi- tai perusopetuksen aikana ilman sitä edeltävää pedagogista selvitystä ja oppimisen tehostetun tuen antamista, jos psykologisen tai lääketieteellisen arvion perusteella ilmenee, että oppilaan opetusta ei vamman, sairauden, kehityksessä viivästymisen tai tunne-elämän häiriön taikka muun vastaavan erityisen syyn vuoksi voida antaa muuten. Jos päätös tehdään perusopetuksen aikana ilman tehostetun tuen antamista, tulee sen perustua oppilaan tilanteen uudelleen arviointiin esimerkiksi onnettomuuden tai vakavan sairauden seurauksena.

Tausta ja lainsäädäntö

Erityinen tuki muodostuu erityisopetuksesta ja oppilaan tarvitsemasta muusta tuesta. Erityisopetus on ensisijaisesti pedagogista eli oppimisen tukea. Muu tuki voi olla esimerkiksi koulunkäynnin tukea sekä pedagogista tukea. Ne muodostavat oppilasta tukevan kokonaisuuden. Oppilaan tulee tarpeen vaatiessa saada tukea viivytyksettä. Erityinen tuki edellyttää hallintopäätöstä.

Jos oppilas on jäänyt jälkeen tilapäisesti tai muutoin tarvitsee lyhytaikaista tukea, hänellä on oikeus tukiopetukseen.

Oppimis- tai koulunkäyntivaikeuksien takia oppilas voi saada erityisopetusta, joka voidaan järjestää erityisryhmässä tai -luokalla. Perusopetuksen tavoitteita ja sisältöjä voidaan yksilöllistää, jos oppilas vammaisuuden, sairauden, kehityksen viivästymisen, tunne-elämän häiriön tai muun vastaavan syyn takia ei suoriudu perusopetuksen oppimäärästä. Yksilöllistämistä tulisi käyttää vain, jos oppilas ei suoriudu hyväksyttävästi oppiaineen oppimäärästä. Sitä ennen tulisi oppiaineen tavoitteita ja sisältöjä eriyttää painoalueittain.

Palvelun toteuttaa

Saarijärven kaupunki

Palvelusta vastaa

Saarijärven kaupunki
Tekstistä vastaa: Saarijärven kaupunki
Päivitetty: 30.10.2023