suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Paraisten kaupunki

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

  • Palvelu
  • Parainen
  • Julkinen palvelu

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7 - 17 välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen.

Paraisten kaupungin suomenkielinen koulutus järjestää iltapäivätoimintaa Koivuhaan ja Nilsbyn kouluissa. Koivuhaan koulussa järjestetään aamutoimintaa.

Korppoon kunta-alueella iltapäivätoiminta järjestetään koulun yhteydessä ja Nauvon kunta-alueella järjestetään ruotsinkielistä iltapäivätoimintaa.

Paraisten kaupungin ruotsinkielinen koulutus järjestää iltapäivätoimintaa Malms, Kyrkbackens, Skärgårdshavets och Iniö skolassa sekä Houtskarin päiväkodissa. Malms skolassa järjestetään aamutoimintaa.

Kaupunki tekee yhteistyötä Länsi-Turunmaan suomenkielisen ja ruotsinkielisen seurakunnan, liikuntapainotteisen Piftiksen ja Skräbbölessä sijaitsevan Marinan Heftiksen kanssa.

Kenelle ja millä ehdoin

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Palveluntuottajat vastaavat toimintaa koskeviin tiedusteluihin.

Palvelu on maksullinen.

Kokoaika 100 € / kk, osa-aika (1-10 päivää) 65 € / kk. Aamutoiminta 20 € / kk.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7 - 17 välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen. Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä.

Perustiedot

Palvelun toteuttaaPargas stad
Palvelusta vastaaPargas stad
Alue Parainen
Palvelun kieletsuomi, ruotsi
Tekstistä vastaa: Paraisten kaupunki
Päivitetty: 15.1.2020