suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Muonion kunta

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

  • Palvelu
  • Muonio
  • Julkinen palvelu

Muonion kunta tarjoaa aamu-ja iltapäivätoimintaa peruskoulun ensimmäisen ja toisen vuosiluokkien oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta oppilaille, joilla on perusopetuslain mukainen päätös erityisestä tuesta. Lisäksi toimintaa järjestetään esikoululaisille.

Aamu- ja iltapäivätoimintaa tarjotaan kirkonkylällä koulupäivinä (ma-pe) tarpeen mukaan klo 7.30–17.15 välisenä aikana. Toiminta järjes ...

Toimi näin

Aamu- ja iltapäivätoimintaan haetaan eDaisyn kautta. Hakuaika on toukokuussa, ja siitä tiedotetaan etukäteen. Päätökset lasten ottamisesta toimintaan tekee perusopetuksen rehtori. Lapset otetaan aamu- ja iltapäivätoimintaan yhdenvertaisin perustein ilmoittautumisjärjestyksessä. Vanhemmat sitoutuvat toimintaan lukukaudeksi kerrallaan.

Kenelle ja millä ehdoin

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7:n ja 17:n välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen.

Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa.

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestävät kunta ja hyvinvointialue yhdyspintayhteistyönä.

Palvelun toteuttaa

Muonion kunta

Palvelusta vastaa

Muonion kunta
Tekstistä vastaa: Muonion kunta
Päivitetty: 12.4.2024