suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Laihian kunta

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta

  • Palvelu
  • Laihia
  • Julkinen palvelu

Aamu- ja iltapäivätoiminta tarjoaa lapselle monipuoliset mahdollisuudet osallistua ohjattuun, virkistävään, turvalliseen toimintaan ja mahdollistaa levon rauhallisessa ympäristössä ammattitaitoisen ja tehtävään soveltuvan henkilön valvonnassa.

Laihian kunnassa toimintaa järjestetään lukuvuoden aikana arkipäivisin pääsääntöisesti klo 6.30 -17.00. Toimipaikkoina ovat Hulmin, Kirkonkylän, Perälän, K ...

Toimi näin

Sähköisen eDaisy-asioinnin kautta hoidetaan kaikki aamu- ja iltapäivätoimintaan liittyvät hakemukset ja ilmoitukset.

Sähköiseen asiointiin kirjaudutaan aina Suomi.fi -palvelun kautta vahvalla tunnistautumisella (pankkitunnus tai mobiilivarmenne).

Toiminnasta ilmoitetaan myös Wilman kautta ja kunnan kotisivuilla.

Apulaisrehtorit päättävät lapsen ottamisesta aamu- ja iltapäivätoimintaan lautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Toimintaan pääsevät kaikki ilmoittautuneet lapset, joiden vanhemmat ovat töissä tai opiskelevat päätoimisesti. Myös kesken toimintakauden on mahdollista hakea toimintaan mukaan. Irtisanoutumisaika on yksi kuukausi, jolloin laskutus jatkuu irtisanomisajankohdasta seuraavan kuukauden loppuun.

Kenelle ja millä ehdoin

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Toiminta on tarkoitettu 1-2 luokkalaisille sekä niille 3-9 luokkalaisille, joilla on perusopetuslain mukainen päätös erityisestä tuesta.

Tausta ja lainsäädäntö

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7:n ja 17:n välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen.

Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa.

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestävät kunta ja hyvinvointialue yhdyspintayhteistyönä.

Palvelun toteuttaa

Laihian kunta

Palvelusta vastaa

Laihian kunta
Tekstistä vastaa: Laihian kunta
Päivitetty: 27.2.2024