suomi.fi
Siirry suoraan sisältöön.
Vastuuorganisaatio Lahden kaupunki

Perusopetuksen iltapäivätoiminta

  • Palvelu
  • Lahti
  • Julkinen palvelu

Iltapäivätoiminta tarjoaa lapselle turvallista ja tervettä kasvua tukevaa vapaa-ajan toimintaa.

Toiminta tukee kodin ja koulun kasvatustyötä sekä oppilaan kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Lahdessa iltapäivätoimintaan voivat osallistua 1.–2. -luokkien oppilaat sekä muilta vuosiluokilta oppilaat, joilla on erityisen tuen päätös.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyv ...

Toimi näin

Iltapäivätoimintaan haetaan lukuvuodeksi kerrallaan ensisijaisesti sähköisesti Wilman kautta. Tuleville ekaluokkalaisille paikkaa haetaan samoilla huoltajan tunnuksilla kuin ekaluokalle ilmoittautumisessa.

Myös yksityisiin iltapäivätoimintapaikkoihin haetaan sähköisesti Wilman kautta.

Sen sijaan hakuaikojen ulkopuolella paperiset hakemukset toimitetaan palveluntuottajan osoitteeseen, samoin toimitaan jos sähköinen hakeminen ei onnistu.

Päätökset toimintaan ottamisesta postitetaan kesäkuun loppuun mennessä. Kuluvan lukuvuoden iltapäivätoimintaan voi hakea pitkin vuotta, paperisella hakulomakkeella ja hakemukset otetaan huomioon saapumisjärjestyksessä.

Palvelun toteuttaa

Lahden kaupunki

Palvelusta vastaa

Lahden kaupunki
Tekstistä vastaa: Lahden kaupunki
Päivitetty: 25.1.2024