Perhepäivähoito
- Palvelu
- Keuruu
- Julkinen palvelu
Perhepäivähoito tarjoaa lapselle rauhallisen ja kiireettömän kasvualustan pienryhmässä. Perhepäivähoitajana toimii perhepäivähoitajakurssin tai muun kasvatusalan tutkinnon suorittanut henkilö, joka työskentelee itsenäisesti omassa kodissa tai lasten kotona ja vastaa oman lapsiryhmänsä toiminnasta. Lapsen omassa kodissa tapahtuva perhepäivähoito on määräaikaista ja harkinnanvaraista.
Keuruulla toi ...
Toimi näin
Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen hoidossa aloittamista.
Varhaiskasvatukseen haetaan 4 kk ennen varhaiskasvatustarpeen alkua. Mikäli varhaiskasvatustarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta, on varhaiskasvatuspaikkaa haettava viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan.
Hakemuksia varhaiskasvatukseen saa kaupungintalolta varhaiskasvatuspalveluista, päiväkodeista, Keuruun kaupungintalon yhteispalvelupisteestä sekä kaupungin verkkosivuilta.
- Kaikki varhaiskasvatushakemukset palautetaan varhaiskasvatuspalvelujen toimistoon.
- Haapamäki - Pihlajavesi alueen hakemukset voi palauttaa myös Haapamäen päiväkotiin
Kenelle ja millä ehdoin
Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.
Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.
Tausta ja lainsäädäntö
Voit hakea lapsellesi varhaiskasvatuspaikkaa päiväkotien ohella perhepäivähoidosta. Perhepäivähoito on hoitajan tai lapsen kodissa järjestettävää varhaiskasvatusta.
Perhepäivähoitajalla saa olla korkeintaan neljä kokopäivähoidossa olevaa alle kouluikäistä lasta ja yksi osapäivähoidossa oleva esiopetusikäinen tai koululainen. Perhepäivähoitajan omat alle kouluikäiset lapset lasketaan mukaan. Jokaiselle lapselle laaditaan perhepäivähoidossa varhaiskasvatussuunnitelma.
Varhaiskasvatuslaki
Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista
Valtioneuvoston asetus varhaiskasvatuksesta
Varhaiskasvatuslaki